"Onko lapsi tuolla?" hän kysyi.
"Ahaa, arvasinhan sinun olevan valveilla", sanoi Anna. "Niin, Thora, lapsi se on. Margret Nielsen kylvettää sitä."
"Tuo se minulle. Käske täti Margretin tuoda se heti."
"Kunhan keritään, rakkaani, kunhan keritään."
"Ei, nyt! Jollei hän tuo lasta heti paikalla, niin minä nousen ylös ja lähden sinne."
"Hiljaa! Sinunpa täytyy pysyä hyvin rauhallisena etkä saa kiihdyttää mieltäsi. Ja mitä nousemiseen tulee, niin tohtori sanoo, että jos liikahdat vuoteesta yhteen viikkoon, niin Jumala tiesi mitä tapahtuukaan."
"Kyllä, minä ymmärrän. Olen kovasti paha, ja sinun täytyy antaa minulle anteeksi. Mutta en ole vielä nähnyt lasta — en todella nähnyt — ja jos tuot sen minulle, niin olen oikein hyvä. En kiihdy laisinkaan — en yhtään. Saat nähdä kuinka rauhallisena pysyn."
"No, jos lupaat minulle, sydämestäsi lupaat", taipui Anna.
"Odota! Istuhan vielä, äiti. Istu tähän ikkunan ääreen. Minulla on hiukan kysyttävää sinulta ensin. Onko — onko lapsi kenenkään näköinen?"
"Kenenkään näköinen? Onpa ihmeesti. En ole eläissäni nähnyt lapsen niin tulevan äitiinsä."