"Onko kuulunut mitään Monte — Kööpenhaminasta, piti sanomani?" kysyi
Helga.
"Ei mitään vielä, mutta joka päivä pelkään jotakin tapahtuvan."
"Mitä tapahtuneekaan, minä en milloinkaan unohda, että sen teit minun tähteni, Oskar."
Hän ojensi kätensä Oskarille, joka tarttui siihen, piteli sitä tuokion, sitten suuteli sitä intohimoisesti ja pakeni talosta.
Päivemmällä pidettiin hallitustalossa perheneuvottelua siitä, mitä oli tehtävä. Kuvernööri ja johtaja olivat koolla, ja Oskar ja Anna. Täti Margret tuli alas viimeisenä, jätettyään palvelustytön huostaan lapsen.
"Magnuskin on lapsenkamarissa", hän kertoi. "Hän toi kantamuksen puita uuniin, ja Thora kuuli hänen äänensä, ja nyt he juttelevat avoimen oven läpi."
Tohtori Olsen oli kutsuttu neuvotteluun, ja lausui mielipiteensä varovasti. Tuollaiset murhanhoureet johtuvat heikkoudesta ja ovat tavallisesti hetkellistä laatua. Synnytyksen jälkeen hän ei itse ollut nähnyt mitään merkkiä sellaisesta, mutta jos Anna oli, niin hän ei tahtonut joutua vastuuseen ehdotetun toimenpiteen vääjäämisestä, Anna nyökkäili ja vaikerehti ja selitteli, ettei hän lopultakaan voinut olla varma. Hän oli saattanut erehtyä Thoran sanoista. Kenties oli lapsi raukka ajatellut aivan toista.
Täti Margret oli nyt samaa mieltä, mutta paljoa pontevampi. "En usko siitä sanaakaan", hän intti, "ja pahoittelen häntä alkuaankaan epäilleeni. Thora on Nielsen eikä loukkaisi hiuskarvaakaan lapsen päästä."
"Tässä ei ole sijaa tunteellisuudelle", arveli kuvernööri. "Jos Thora kärsii sekamielisyyttä, vaikka miten ohimenevää, niin meidän täytyy suojella häntä heikkoutensa vaaroilta."
"Yhdyn sinuun, Stephen", virkkoi johtaja. "Minua surettaa — surettaa tyttäreni tähden — mutta yhdyn, yhdyn."