"Maltahan nyt, kultaseni, hiukan", vastaili Anna.
"Missä hän on?"
"Makaa alallasi, Thora. Aikanaan saat kaikki kuulla."
"Mutta sanohan toki, missä on pikku Elinini, Anna?"
"Lupaa minulle, ett'et kiihdy, Thora, niin ilmaisen sinulle asian."
Thora nousi kyynärpäilleen ja äännähti nopeaan hengittäen: "Ethän tarkoittane vieneesi häntä pois?"
"Katsopa nyt, johan sinä kiihdyt, Thora!"
Thora mietti hetkisen ja sitten hän virkkoi: "Olen pahoillani siitä, että sen sanoin, Anna. Tein siinä kovin väärin. Tiedän, ett'et kuolemaksesikaan minua tahtoisi loukata. Mutta miksi et minulle sano, missä pikku tyttini on? Hän kait on lapsenkamarissa? Otit hänet yöllä pois minulta, ja nyt hän uinailee kehdossaan — niinhän? Tahi kukaties on täti Margret vienyt hänet alas ovelle. Kas, eikö tuo olekin hän — kuuluuhan lapsen ääntä pihalta? Vai jonkun muunko pienoinen itkee tiellä? Puhu, Anna! Sinä kiusoittelet minua vain, sen tiedän. Mutta minä olen niin heikko, niin hupsu, ja sydämeni jyskii rumpuna."
Anna yhä nyökkäili ja voihkaili: "Voi sentäänkin! Voi sentäänkin!"
Thora tähysteli häntä tovin pelosta laajenevin silmin ja sitten huusi kimeällä äänellä: "Täti Margret! Tät Margret! Täti Margret!"