"Täti Margret on mennyt, Thora", sanoi Anna.
"Mennyt! Täti Margret mennyt! Ja pienokaiseni — onko hänkin poissa?"
Anna vain nyökkäili ja voihki. "Oi oi! Voi sentäänkin!"
Thora ponnistelihe noustakseen koholle vuoteellaan, mutta hänen poskensa vaalenivat ja silmänsä kierivät ja äänekkäästi kirkaisten hän pyörtyneenä valahti patjoille.
Palvelustytöt tohahtivat juoksujalkaa makuukamariin ja avasivat Thoran puristuneet nyrkit, Annan haudellessa otsaa.
"Mitä olenkaan tehnyt! Voi noita lääkäreitä! Vähän ne äidin tunteista tietävät. Ainakin se hänet tappaa. Lapsi raukkaseni! Lapsi raukkaseni! Sanokaahan vielä muuta!"
Thora tointui tuokion kuluttua ja katseli etsien ympärilleen.
"Oskar", hän äänteli, "tahdon puhutella Oskaria."
"Sinä saat, kultaseni", vastasi Anna, lähettäen palvelustytön tuotapikaa hakemaan häntä johtajan luota. Oskar harppaili yläkertaan neljä astuinta kerrallaan ja syöksähti pyrynä huoneeseen.
"Thora parkani!" hän virkkoi hengästyksissään, kumartuen vuoteen yli häntä suutelemaan.