Hallitustalosta ulos mennessään Oskar kohtasi Magnuksen, joka seisoskeli portaiden alapäässä ratsuraippa kädessä ja Kultaharja kuistin suussa. Magnuksen kasvoille nousseesta tummasta pilvestä Oskar saattoi nähdä, että hänen veljensä oli ynseällä ja kapinallisella päällä, ja vihollisuuksia karttaakseen hän tervehti Magnusta ja yritti livahtaa edelleen.
"Odota", sanoi Magnus.
"Toisella kertaa", hätäili Oskar.
"Nyt", vaati Magnus, laski ison kouransa Oskarin käsivarrelle ja veti hänet eteiseen takaisin.
Oskar tulistui julkeutta ja kysäisi terävästi: "No, mitä nyt?"
"Oskar", sanoi Magnus, "kuulin, mitä makuuhuoneessa tapahtui."
"Olit siis kuuntelemassa?"
"Olin."
"Et häpeä sanoa olleesi portailla vaanimassa — kenties nelin kontan kyykkien — mitä minä vaimoni kanssa puhelin?"
"Olisin kuunnellut vatsallani ryömien, jos tarvittu olisi", selitti
Magnus, ja hänen kasvonsa synkkenivät synkkenemistään.