"Helga sanoi sinun yhdessä tunnissa pääsevän entisellesi, ja oikeassa hän olikin. Helga tunsi sinut paremmin kuin kukaan meistä."
"Niin, Helga tunsi minut paremmin kuin kukaan teistä", kertasi Thora.
Sitten Oskar istuutui jalkapäähän ja jutteli hilpeästi kaikenlaisista asioista, sillävälin kun Anna, ilon kyyneleitä itkien Thoran mielialan muutoksesta, käski noutamaan Thoran aamiaisen ja viekoitteli hänet jonkun palan maistamaankin. Oskar puheli työstään — työstä, mitä aikoi tehdä, kun alkaisi, ja pian hän alkaisikin, jo hyvinkin pian. Sitten kunnianhimoisista suunnitelmistaan suurkäräjillä, ja lopuksi julistuksesta. Juhla oli määrätty tapahtuvaksi ylihuomenna; jokainen oli aikeissa mennä mukaan, ja kaupunki jäisi tyhjilleen. Itse hän oli päättänyt jäädä kotiin Thoran luo, mutta siihen nähden että koko aate oli hänen ja että hänellä oli ollut niin johtava asema tässä puuhassa, oli ihmistenkin mielestä varsin ikävää, jollei hän voinut lyöttäytyä matkaan.
"Sitä paitsi on juhlahymni, tiedäthän", jatkoi Oskar. "Olen kerrannut kuoron kanssa ja se on kovin epävarma, mutta jos uskoisin, että urkuri voisi sen pitää koossa, niin en lähtisi missään tapauksessa."
"Mitä Helga sanoo?" kysyi Thora.
"Helga? Mitäkö sanoo? Helga arvelee, että minun täytyy lähteä."
"Niin minäkin", virkkoi Thora.
"Sinäkin? Todellako? Oi miten suloinen, itseäsi muistamaton olento sinä oletkaan!" huudahti Oskar, ja Thoraa otsalle suudellen hän juoksi takaisin Eliniä katsomaan.
Lasimaiset, hymyttömät silmät katselivat hänen poistumistaan, mutta niiden valo oli epätoivon.