"No — niin, rakkaani, minä — mutta mitä tein, se tapahtui omaksi parhaaksenne — sinun ja pikku Elinin. Ja jos vain odotat, vain olet kärsivällinen, niin lapsesi tuodaan sinulle takaisin ja me olemme onnellisia."
Thoran kosteat silmät kuivuivat itsestään, mutta lasimainen ja hymytön oli se valo, joka niihin tuli.
"Missä on lapseni nyt?" hän kysyi.
"Ei kaukanakaan — voinhan sanoakin, isäsi luona. Täti Margret kääräisi sen huiviin ja minä itse kannoin sinne."
"Annoit siis lapseni Helgalle?" sanoi Thora.
"No — niin, minä annoin hänet Helgalle. Mutta täti Margret on siellä nyt. Ja sitä paitsi minä aion käydä siellä pitkin päivää — joten sinun ei tarvitse vaivaantua eikä olla huolissasi mistään — ei ikinä mistään. Ymmärräthän nyt kaikki, rakkaani?"
"Kyllä, ymmärrän nyt kaikki", vastasi Thora.
Lasimaiset, hymyttömät silmät yhä tähystelivät Oskariin, mutta hän käsitti väärin niissä loistavan valon.
"Nyt sinä olet järkevä", hän sanoi. "Jokainen ihastuu kuullessaan, että olet niin ajattelevainen ja alistut, sillä kaikki luulivat, että olisit lohduton — kaikki paitsi Helga."
"Helga?"