Magnus käännähti ja näki Oskarin edessään murtuneena, käsi ojolla. Silloin hänen oma kätensä heilahti esiin, vetäysi takaisin, heilahti taaskin, ja seuraavassa hetkessä tanakka jättiläinen kietaisi käsivartensa Oskarin kaulaan nyyhkien kuin lapsi.
Kaksi minuuttia jälkeenpäin Magnus oli matkalla kotiin, viuhutellen pitkää raippaansa Kultaharjan kiitävän pään yli ja hoilaten ja nelistäen kuin mielipuoli.
IV OSA.
"Rakkaista meille, parhaist' ainiaan, mit' Aika, Sallimus soi satoaan, joi maljan jotkut kierrost' ennen, kahta, yksittäin, vaiti vaipuin uinumaan."
I.
Lainjulistuspäivää oli päätetty viettää yleisenä juhlapäivänä. Aattona oli pikku pääkaupungista lähtenyt Thingvelliriin satakunta kuormahevosta, teltoilla ja ruokavaroilla sälytettyinä. Vuonoon ankkuroinut tanskalainen sotalaiva oli lainannut puolet lippujaan, ja raittiusliitto lähettänyt kaikki tunnusmerkkinsä. Tilaisuudesta tuntui sukeutuvan suurenmoinen ja loistava.
Ennen päivänkoittoa oli kaupunki liikkeellä, ja vanhempi väki hankkiutui matkaan hituliailla poneilla. Jokainen oli ratsain, sillä taival oli pitkä eikä Islannissa juuri ollut teitä, vaunuja ei nimeksikään. Vähää jälkeen ensi sarastuksen läksi kuvernööri, kolmikolkkainen juhlahattu päässään ja vyötetty kauhtana kultakaluunaisen virkapukunsa yllä. Johtaja Nielsen ratsasti hänen vieressään, ja piispa, ylituomari sekä useimmat edusmiehet seurasivat saattueena. Muinaisten päivien suuren juhlamenon elvyttäminen, jolla lyötiin kättä mahtaville vainajille tuhatvuotisen juovan yli — se oli saanut jokaisen mielikuvituksen hereille.
Oltuaan ensimmäinen sitä ajattelemaan oli Oskar Stephensson viimeisiä lähtemään. Hän oli käväissyt johtajan kodissa vilkaisemassa lasta ja Helgaa noutamassa. Aurinko punersi idän tunturien laella heidän noustessaan nuorten nopsajalkaisten poniensa selkään. Oli sees aamu, joka ennusteli auringonpaisteista päivää.
Helgalla oli villalakkinsa ja valkea puuhkavaippansa, Oskarin ratsastuspukua verhosi uusi italialainen levätti huolettomasti hartioille heitettynä. Heidän ainoa tiensä ulos kaupungista sivuutti hallitustalon, Thoran makuuhuoneen ikkunan alitse, ja sen kohdalle seisahtuen Oskar alkoi huudella ikkunaan.
"Halloo! Halloo!" hän hoilasi.