"Mutta jos", virkkoi Helga kiihtyneesti, lähemmäksi painautuen, "sinulla olisi vieressäsi joku, jolla olisi elämän rohkeus, elämän uhma —"
"Helga", vastusti Oskar raskaasti hengittäen — maa tuntui olevan vieremänä luiskahtamassa hänen jalkainsa alta.
"Joku, joka sinua alituiseen auttelisi eikä pyytäisi mitään toveruudestasi —"
"Helga! Helga!" Oskar huohotti liikutuksensa päihtymyksessä kuin ilmaa tapaillen.
"Mitään muuta kuin työskennellä kanssasi ja voittaa maailma kanssasi —"
"Helga! Helga! Helga!"
"Oskar!"
Hengästynyt huudahdus purkausi kumpaiseltakin, ja miltei kuulumaton kuiskaus lupasi: "Minä en lähde takaisin tänä iltana, Helga!"
* * * * *
Jälleen tointuessaan he olivat — entistään enemmän kuumissaan ja kiihdyksissään — valkeasta kuutamosta palaamassa tanssisalin katossa savuavan lampun keltaiseen usmaan. Kaupunkilaisnuoriso vastaanotti heidät hilpeällä remulla ja huusi heitä yhtymään parhaillaan käyvään tanssiin. Sitä nimitettiin "Kankaan kutomiseksi", ja osanottajat olivat esittävinään paksun islantilaisen vadmalin kehräämistä ja karstaamista, kutomista, pingoittamista, takomista ja käärylle kiertämistä. Tanssijat pujottausivat ristiin rastiin, väänsivät toinen toistaan, takoivat toisiaan rinta rintaa vasten ja lopuksi pyörittivät kumppaniansa vinhasti ympäri.