Soitto kävi nopeaan, tanssijat lauloivat äänekkäästi ja nauroivat vielä äänekkäämmin. Äkkiä ulvahtivat koirat ulkona haukkumaan, ja kuului nelistävän hevosen kavioiden töminää. Heti jälkeenpäin helisytti ratsuraipan metallinen tyvi ikkunaruutua ja ääni huusi: "Jumalan rauha!"
Tulija ei odottanut tavanmukaista vastausta tervehdykseensä, vaan tuuppasi oven auki ja astui kiireisesti sisälle. Se oli Magnus, tomuisena ja likaisena, kasvot vaalenneina ja silmät hurjasti pyörivinä.
Sinä hetkenä suorittivat Oskar ja Helga tanssin viimeistä jaksoa, punehduksissaan ja hymyillen keskellä lattiaa toinen toisensa syleilyssä, ja siinä asennossa he olivat, kun Magnus heidän silmiinsä astui.
"Onko hän täällä?" huusi Magnus.
"Hän?"
"Thora! Thora! Hän on kateissa; arvelin hänen ehkä löytäneen hevosen ja seuranneen teitä."
Silloin seisahtuivat sipsuttelevat jalat ja mykistyivät viulujen sävelet, kun Magnus katkonaisin lausein kertoi, miten Thora oli paennut johtajan asunnolle, sieltä kadonnut lapsen keralla, ja miten häntä oli turhaan etsitty.
"Mutta varmaankin hän aikoi takaisin hallitustaloon lopuksi", arveli Oskar. "Thora-parka tietenkin on näkyvistä välttyäkseen tehnyt kierroksen ja mennyt kotiin järvensivua pitkin. Eikö kukaan ajatellut sitä ja jäänyt taloon katsomaan?"
Magnus näytti mieheltä, jonka pimeässä tunnelissa hämääntyneitä silmiä häikäisee äkillinen valo. Ennen kuin toiset ehtivät tointua hän oli käännähtänyt ovelle ja kadonnut.
Seuraavana hetkenä Oskar harppaili edestakaisin lattialla, painaen nyrkeillään otsaansa ja voivottaen: "Jumalani! Jumalani!" Helga suori tukkaansa ja veti päällysvaatteita ylleen.