Kun Oskar ensin yritti toteuttaa tätä päätöstään, tapahtui se niin traagillisen kauniissa kohtauksessa, ettei yksikään näkijä koskaan jälkeenpäin voinut haihduttaa sitä mielestään. Perhe oli keräytynyt viimeiseen rakkauden toimitukseen, mikä on ehkä surullisin inhimillisen kokemuksen hetki — surullisempi kuin vasta umpeen luodulta haudalta kääntyminen, surullisempi kuin tyhjään ja autioon kotiinkin palaaminen — hetki, jolloin arkun kansi suljetaan ja rakastetut kasvot häipyvät ainiaaksi.
Ruumishuone oli sama, jota parempina aikoina oli käytetty morsiuskamariksi, mutta silloinen kaikkia elämän hellimpiä ajatuksia huokuva ilma oli nyt kalman hiljaisuuden painostama. Oli yöllinen aika, ja sama lamppu paloi saman varjostimen alla, mutta kultareunainen rukouskirja oli sytytettyjen kynttiläin kehässä pienellä pöydällä vuoteen vieressä. Paitsi perheen jäseniä oli saapuvilla ainoastaan kaksi muuta henkilöä — neulojatar, joka oli ollut ompelemassa hääpukua tuomiokirkkoon ja juuri vetänyt viimeisen neuleen pimeämpään majaan tarkoitettuun vaatetukseen, ja paitahihasilleen heittäytynyt puuseppä.
Yksitellen lähestyi perhe vuodetta luodakseen viimeisen katseen lepäävään — kuvernööri juhlallisesti marssien kuin olisi astunut kuninkaan leposijan ääreen, johtaja jäykällä harppauksella ja hämmentyneesti tuijotellen, ja Helga hermostunein askelin ja salavihkaisesti vilkaisten kuin olisi velvollisuus pakottanut hänet paikkaan, josta olisi suonut pääsevänsä pois. Mutta Anna ja täti Margret liikkuivat ruumiin ympärillä pelottomasti ja vapaasti, laskien kukkasia povelle ja silitellen pehmoista tukkaa, joka valui palmikoituna pitkin poskipäitä — kuin olisi rakas vainaja luonnollisella oikeudella kuulunut heille eivätkä he olisi sitä luovuttaneet kenellekään, kunnes itse Maa, meidän kaikkien emo, vaatisi sen omaksensa.
Puuseppä oli astunut lopettamaan työtään, mutta kuvernööri tarttui häntä käsivarteen.
"Odottakaa! Missä on Oskar?" hän kysyi, ja sitten lähetettiin Oskaria noutamaan vanha Maria-palvelijatar, joka oli äänettömänä itkeskellyt oven takana.
Marian poissa ollessa täti Margret astui Thoran luo ja kuiski ruumiin yli kumartuen:
"Rakas, rakas lemmikkini! Ethän koskaan suuttunut typerälle vanhalle tätiparallesi? — et silloinkaan, kun hän piti lapsukaistasi poissa luotasi ja sinun hellä sydämesi pakahtui! Älä kultaseni ajattele, ettei hän silti sinua rakastanut. Hän rakasti sinua joka hetki, lakkaamatta, sydänkäpyni. Ja nyt sinun pienoisesi saatuaan hän aikoo sen pitääkin. Hän pitää sen, niin kauan kuin elää, joten sinun ei ole tarvis konsanaan olla siitä huolissasi, Thora. Täti Margret tahtoo jäädä pienen tyttäresi äidiksi, eikä kukaan tässä maailmassa saa koskea hiuskarvaankaan lemmikkisi päässä."
Samassa astui huoneeseen Oskar, ja vanha Maria hiipi sisälle hänen perässään. Oskarin valjut posket ja vajonneet silmät osoittivat hänen murheensa syvyyttä, mutta hänen käyntinsä oli luja ja koko ryhti ilmaisi elävää tahdon tarmoa. Hänellä oli kädessään tukku papereita, hajallinen ja muodoton, kuin olisi hän ne hätäisesti siepannut saadessaan kutsun. Mieli pohjattomasti syventyneenä ainoaan aatteeseensa hän ei näkynyt huomaavan ketään tai mitään huoneessa muuta kuin yhden — vuoteella lepäävän — ja astuen sen luo hän kumartui katselemaan valkeita kasvoja ja puheli niille kuin vainaja — ja yksistään vainaja — olisi saattanut kuulla.
"Thora", hän lausui tyynellä äänellä, "nämä ovat sävellysteni ainoat jäljennökset, ja haluan, että sinä ne otat mukaasi. Ne kirjoitettiin hetkinä, jolloin uskollinen sydämesi kärsi minun vikani tähden — jolloin unhotin ja hylkäsin sinut hulluna haaveksiessani taiteen ja suuruuden näkyjä. Se oli kuolemasi todellisena syynä, Thora, ja rangaistakseni itseäni suloisen elämäsi uhraamisesta itsekkäille unelmilleni haluan lukita niiden hedelmät hautaasi. Ota ne siis ja anna niiden maata vierelläsi, häipyä kerallasi ja unohtua. En milloinkaan kirjoita ainoatakaan nuottimerkkiä, niin kauan kuin elän, ja tästä hetkestä lähtien on kunnianhimoni lopussa."
Näin sanoen hän laski paperit Thoran ruumiin viereen ja kääri ne hänen kauniin tukkansa pitkiin palmikkoihin.