Portaiden alapäässä hän estellen erosi saattojoukosta, joka lähti päivälliselle, eikä häntä enää sinä päivänä nähty.
Ateria oli synkän iloton ja se tarjottiin huoneessa, missä hääkemut oli vietetty, joten siihen tuon onnellisemman tapauksen muistot loivat varjonsa. Äänettömänä tahi kuiskien saattojoukko hyvästeli talonväen ja hiipi yksitellen pois, jättäen noiden kahden perheen harvat jäljellä olevat jäsenet istumaan pöydän ääreen, pitkät välit keskessään kuin reiät hampaattomassa pääkallossa.
Kuvernööri ja johtaja eivät olleet keskenään sanaa vaihtaneet sen koommin kuin julistusjuhlasta palasivat, ja tämä äänetön loma oli väljentänyt ystävysten välille revennyttä juopaa.
"Hohoi, niin", haukotteli johtaja, "kait on nyt kaikki lopussa."
Sitten hän kääntyi kuvernööriin ja kysyi terävästi: "Missä on Magnus?
— En ole häntä tänään vilaukseltakaan nähnyt."
Kuvernööri ei vastannut ja Anna painoi päänsä alas, ja sitten Helga, joka myöskin vielä oli saapuvilla, virkahti levollisesti: "Joku hänet näki hotelli Islannissa — hän teki oikein siinä, ettei pistäytynyt hautajaisiin — sanovat, ettei hän ollut aivan selvänä."
"Juuri hänen tapaistaan", murisi johtaja. "Ei kuule sudesta muuta kuin ulvahduksen, ja kukaties ei ilman hänen viime ryyppyretkeään olisi tätä kaikkea tapahtunutkaan."
Kuvernöörin ylpeät kasvot värähtelivät, mutta hän ei hiiskunut mitään, ja pian jälkeenpäin johtaja ja Helga lähtivät pois.
XI.
Seuraavana aamuna aikaisin, ennenkuin muu väki oli jalkeilla, kuvernööri istui virkahuoneessaan, valmiina ryhtymään keskeneräisiksi jääneihin tehtäviinsä, kun joku koputti oveen. Tulija oli Magnus, vaaleana ja riutuneena, mutta selvänä ja totisena kuin tuomari.