"Asia on yksityinen — aivan yksityinen — mutta sinulle, vanha ystävä, voin salaisuuden ilmaista — kummipoikasi on joutunut pulaan."
Ja sitten, mitään puolustelematta tahi lieventelemättä, kuvernööri kertoi Oskarin lankeemuksen, ja johtaja kuunteli kärsimättömänä kuin surullisen tarinan jo kertaalleen kuulla saanut.
"Sanoit hänen piirtäneen minunkin nimeni?" tokaisi johtaja.
"Senkin, valitettavasti", vastasi kuvernööri, "mutta sinut pantiin vain todistajaksi, ja minä yksinäni olen rahallisessa vastuussa."
"Mitä aiot siinä tehdä?" tiedusti johtaja jäykällä äänellä.
"Maksaa sen ja antaa pojalle tilaisuuden uuteen elämään", vastasi kuvernööri. "Ja siksi sinua pyysin tulemaan. Voin hankkia viisikymmentä tuhatta kruunua, ja tahtoisin sinulta lainaksi toiset viisikymmentä tuhatta."
"En anna viittäkymmentä tuhatta äyriäkään", singautti johtaja. "En viittäkymmentä — suojellakseni pahantekijää ja pettääkseni lakia."
Kuvernöörin kasvot vaalenivat, mutta hän vastasi tyynesti: "Älä puhu niin pikaisesti, veikkoseni. Muista, että lakia vastaan tapahtunut rikos on rikos pelkästään minua vastaan, ja jos minä näen hyväksi antaa sen anteeksi, niin ei lailla ole siihen mitään sanomista."
"Entäs minua vastaan tapahtunut rikos?" sanoi johtaja.
"Muista myös", jatkoi kuvernööri, "että jos Oskar omin valloin käytti nimeäsi, niin on hänellä jotakin vaatimuksia kukkaroosi — voi vedota naimasopimukseen."