"Naimasopimus laadittiin Thoraa varten, ja Thora on kuollut", selitti johtaja.
"Jäi lapsi", huomautti kuvernööri.
"Lapsi on nyt minun hallussani, ja olen valmis pitämään siitä huolta vast'edes", vastasi johtaja, "mutta en tahdo olla sen enemmissä tekemisissä miehen kanssa, joka on väärentänyt nimeni, ja jos vielä jotakin vaatimusta tehdään — liikkeeseen, omaisuuteen tahi sen semmoiseen — niin panen vastaan ja julkaisen syyt menettelyyni."
"Oskar Nielsen", lausui kuvernööri, "en ole vielä kaikkea kertonut, kun en aikonutkaan kertoa, mutta minun täytyy se sinulle nyt ilmaista. Minulla on aihetta uskoa — varmasti päätellä — että Oskarin nykyiseen pulaan on osaltaan Helga vikapää."
"Voitko sen todistaa, Stephen Magnusson?" uhitteli johtaja.
"Jollen voi todistaa", vastasi kuvernööri, "niin on siihen se syynä, että poikani — vikoineen ja heikkouksineen — on yhä herrasmies; ja jollet sinä asiaa vielä tällä haavaa tiedä, niin ei tyttäresi ole täysin sivistynyt neiti."
"Puhu omasta puolestasi, Stephen Magnusson, ja jätä omani minun hoteisiini", murahti johtaja.
"Sen vuoksi", jatkoi kuvernööri, "kun maksan tämän summan — ja minä maksan sen — niin saat olla tyytyväinen tietäessäsi, että vaikka minä olen köyhä ja sinä rikas, niin suoritan sinun velkasi kuten omanikin."
Niin sanoen kuvernööri punakkana ja suuttuneena astui ovelle ja avasi sen. Johtaja silmäili häntä kuin kivettynyt, ja vilahtavaksi silmänräpäykseksi voitti hänen parempi luontonsa ahneuden, ja hän näki, miten surkeaa heidän oli viisikymmenvuotisen ystävyyden perästä näin torailla lapsistaan. Mutta miekka tempaa toisenkin huotrastaan, ja hän näpsäytti sormiaan halveksivasti marssiessaan ulos huoneesta.
Sitten kuvernööri lähetti kutsun Islannin Pankin johtajalle.