"Mieluummin kuolen maantien ojaan, kuin niihin kosken", — vakuutti
Oskar ja syöksähti hyvästittä ulos huoneesta.
Sanoin ei voi kuvata tuskia, joita hän lopun päivää kärsi. Edellisen yön huumaus oli haihtunut, ja häntä ahdisti murtunut mieli, jolle petollinen toive oli ilkamoinut. Jos hänellä konsanaan oli ollut epätietoisuutta tuon mielenkarvauden puuskan tarkoituksesta, joka pakotti hänet kätkemään sävellyksensä vaimonsa hautaan, niin ainakin hän sen nyt tajusi. Se oli Jumalan säätämä rangaistus, se sulki häneltä ainoan tien maineeseen ja menestykseen, niin, vieläpä salpasi elannonkin kuin haudan ovi.
Tuntikausia hän vaelsi pitkin katuja elävästi tuntien mahdottomaksi pelastua viimeaikaisesta elämäntavastaan. Hän luisuisi päivä päivältä alemmaksi ja alemmaksi, hitaasti, mutta varmasti, kunnes menehtyisi ahdinkoonsa tai tulisi — jollei Jumala armahtaisi — kulkijaksi ja heittiöksi.
Kesti kauan ennenkuin hän sai käännytyksi takaisin asuntoonsa, ja sinne saapuessaan hän huomasi, ettei katuovi auennutkaan sillä avaimella, joka hänellä oli taskussaan. Hän soitti kelloa, ja talon pieni palvelustyttö ilmestyi ovelle, tullen nähtävästi alakerrassa olevasta makuuhuoneestaan, sillä hänellä oli hiukset käherrystötteröissä ja vain muutamia väljiä vaatesiekaleita yllään.
"Miksi telkesit oven, tyttöseni?" hän kysyi. "Etkö tiennyt minun vielä ulkona olevan?"
"Kyllä tiesin sen, mutta rouva käski minun sanoa teille, että huoneenne on vuokrattu muille ja että saatte tavaranne, kun maksatte, mitä olette velkaa."
"Tarkoitatko, että minut jätetään kadulle?"
"Ei se minun syyni ole, ja pahoittelen sitä kovasti."
He tähystelivät toisiaan tylsästi hetkisen, ja sitten Oskar lähti taas astumaan katua pitkin, uusi tunne sielussaan — lohduttoman tyhjyyden tunne siitä, että hänellä ei ollut kattoakaan päänsä päällä. Ei kukaan tiedä, miltä tuntuu olla yhdenkin yön kodittomana suuressa kaupungissa, paitsi se, joka on sitä kokenut. Ei siinä niin suuresti puutteenalaisuus ole raskasta kestää, vaan se äärimmäisen arvottomuuden tunto, kun on maailmalle halvempi kuin sen koirat, sillä niistä pidetään huolta, tai sen hevoset, sillä niillä on tallinsa.
Hänen rahansa olivat lopussa eikä hänellä ollut matkakompeitakaan käsillä voidakseen jotenkuten yritellä hankkia uutta asuntoa. Ja niin hän kulki kulkemistaan pitkin alempaa Regent-katua Piccadillyn poikki, läpi hälisevien väkitungosten — siinä nuoria naisia paperossit huulilla, nuoria miehiä laulaa hoilottaen ja naureskellen, muuan tyttö ryvettyneissä repaleissa, tyttö, jota poliisi par'aikaa laahasi pois — ja yhä edelleen, kunnes saapui leveälle ja hiljaiselle valtakadulle, missä jono vaunuja odotteli uhkeasti valaistun talon ulkopuolella. Siihen hän päämäärättömällä kierroksellaan pysähtyi kuuntelemaan avonaisista ikkunoista tulvivia soiton säveliä.