"No, olenpa minäkin luullakseni — isäni on ruununvouti ja ylennyksenkin toiveissa; jos siis annat suostumuksesi, niin saamme asiat vielä parannetuiksi."
Oskarin silmiltä verhosi usma Finsenin kasvot. "Ethän todella tarkoittane —?"
"Tarkoitan tietysti. Jos sävellykset ovat puoliksikaan niin arvokkaita kuin Helga väittää, niin ne sen vaivan ansaitsevat. Joka tapauksessa aion luottaa hänen arvosteluunsa, saattaakseni sinut alkuun, ja sepitelmiesi saapuessa uhratakseni yhden aamupäivän orkesterikoetukseen, jota pyydän sinun johtamaan."
Finsenin muoto häipyi taas sumeeseen, joka leijaili Oskarin silmien edessä.
"Tahdot, että valtuuttaisin sinut kaivattamaan esiin —"
"Entäs sitten! Ei se mitään ennenkuulumatonta olisi. Ja nyt jos koskaan on se oikeutettua. Jos sävellykset, jotka saattaisivat tuottaa iloa ihmisille ja koota maljat täydet rahoja, makaavat maan alle haudattuina —"
"Näen nälkää ensin", sanoi Oskar nousten seisaalle.
"Mutta mies hyvä!" huudahti Finsen silmälasejaan sovitellen, "johan sitä kerroit tekeväsi. Tässä on sinulla tilaisuus siitä pelastua, ja jos —"
"Ennen kuolen nälkään", vannoi Oskar ja astui ovea kohti.
"Älähän joutavia! Jos nuo paperit olisivat joksikin hyödyksi siellä, missä makaavat, niin voisin kunnioittaa tunteitasi. Mutta niin ei ole laita. Ne ovat pelkästään mätänemässä ja pian jo kokonaan häviävätkin. Itsepä parhaiten tiedät, missä tarkoituksessa ne hautasit — myönnän, että se minusta tuntui liialta haaveellisuudelta — mutta oli miten oli, tehtävänsä se on tehnyt. Ja siellä ne nyt viruvat — nerontuotteet, joiksi ne olen valmis uskomaan — jotka kentiesi voisivat tehdä nimesi kuuluksi ja perustaa onnesi, sen sijaan että sinä —"