"Ymmärrän", sanoi Finsen. "Elämäsi on viime aikoina suistunut raiteiltaan, etkä enää paljoa sepitä minkään arvoista, ennen kuin pääset entisiin uurteisiin. Mutta tiedän, mihin olet pystynyt, ja se on tarpeeksi hyvää minulle. Kuulin muutamia sankarisaduista sepittämiäsi lauluja, muistathan; ja tunnustanpa, että ne olivat ihmeen kauniita mielestäni miehen sepittämiksi, joka sävelsoinnun alalla on miltei kokonaan itseoppinut. Mutta Helga kertoo minulle — tarkoitan Helga Nielseniä, jolta silloin tällöin saan tietoja —"
Oskar sävähti kuin raipan sivalluksesta.
"Helga kertoo minulle", jatkoi Finsen, "että sinä viime vuonna teit Islannissa jotakin, joka löi sotalaulusi pieniksi pirstaleiksi, ja jos luulet, että voimme koettaa niitä täällä —"
"Ne ovat mennyttä kalua", selitti Oskar.
"Kyllä tiedän", intti Finsen. "Olen kuullut miten niiden on käynyt.
Mutta ehkä sinulla on niistä jäljennöksiä?"
"Ei merkkiäkään", sanoi Oskar.
"Tai ehkä vielä muistat niistä joitakuita?"
"En yhtäkään."
"Eipä niinkään ollen asia vielä ole aivan auttamattomissa. Olethan melkoisen vaikutusvaltainen henkilö Islannissa?"
"Olen ollut", sanoi Oskar.