"Eikö ole suloinen, Stephen?" kysäisi Anna, ja täti Margret sanoi:
"Pikku lemmikki ei voisi mitenkään olla enempää isänsä näköinen, ellei se samalla olisi niin ihmeesti äitiinsäkin."
Kuvernööri sanaakaan virkkamatta katsahti alas pikku kasvoihin, ja kun lapsi vilkaisi ylös häneen Thoran silmillä ja huulet Oskarin hymyssä, niin hän lähti yläkertaan makuusuojaansa, ja Anna kuuli hänen lukitsevan oven perästään.
Kun lapsi sai ensi hampaansa ja jokaisen olisi pitänyt antaa hänelle tavanmukainen "hammaslahja", ei johtaja tullessaan kotiin illalla löytänyt mitään antimia lastenkamarin pöydältä, mutta pienokainen oli asetettu tyynyjen nojaan kehtokuominsa sinisten verhojen suojaan ja kaiutti kamalasti ilmaa hopeoidun kalistimen jumalallisella epäsoinnulla.
"Se on Stephenin lahja ja on varmaan maksanut hänelle kokonaisen omaisuuden", ilmoitti Anna, ja silloinpa johtaja väsyksissäänkin astahti ulos tielle, missä ei voinut muuta kuulla kuin järven kylmää loisketta.
Ei siis rakkaus pienokaiseenkaan saanut miehiä lähenemään — päinvastoin vieroitti heitä vielä enemmän toisistaan. "Tuo mies virittää juonia saadakseen haltuunsa lapsen", ajatteli johtaja. "Hän ja hänen omansa ovat ryöstäneet minulta minun molemmat tyttäreni, ja nyt koettavat riistää tyttärentyttärenkin."
"Hän on poikani lapsi", arveli kuvernööri, "ja poikani lapsi on minun lapseni — miksi annoinkaan tuon miehen pitää hänet?"
"Ei auta, muori!" huokaili täti Margret. "On liian myöhäistä vetää pois miekka, kun se jo on iskenyt sydämeen."
Mutta sitten tuli Oskarin kirje, ja Annan toiveet nousta heilahtivat korkealle. Hän oli itse siitä iloissaan kuin lapsi. Hänen onnellisuutensa oli liian suuri salliakseen hänen nähdä reikiä tuossa onnen ja menestyksen kuvauksessa. Oskar voi hyvin, hän edistyi loistavasti ja lähetti tervehdyksensä jokaiselle.
Anna luki kirjeen ensin kuvernöörille, ja tämä sen kuultuaan lähti kävelemään ketovainiolle, missä haahkatelkät sudestaan rakentelivat pesiään vuonon partaalle, ja kalastaja-alukset olivat satamaan palaamassa. Sitten Anna meni johtajan taloon, pisti kirjeen tötteröksi lapsen käteen kuin minkäkin kalistimen, ja jätti sen täti Margretin huostaan näytettäväksi Oskar Nielsenilla.