Mutta se oli ollut huono päivä johtajalle, ja saapuessaan takaisin Annan käteen oli Oskarin kirje reväisty keskeltä kahtia ja suljettu tyhjään kuoreen. Annan sydän oli murtua hänen aarteensa kohtelusta, sillä kuusitoistavuotias tyttö ei saata olla yhtä ihastunut ensimmäisestä lemmenkirjeestään, ja hän oli aikonut näyttää sitä jokaiselle — piispalle, rehtorille, tuomarille, ja ennen kaikkia Magnukselle.
Magnus oli tuon tuostakin tullen mennen käväissyt kotona pitkin talvea. Talvi oli ollut kova hänelle kuten muillekin, ja hän oli alkanut käsittää, mitä isän ollessa poissa olisi yksinään kantaa tavattoman kiinnityksen taakkaa. Mutta kovempaa kestää kuin mikään talvi oli ollut nähdä äidin kärsimyksiä Oskarin äänettömyyden aikana.
"Eikö vieläkään mitään uutisia?" hän oli kysellyt, ja Anna oli aina vastannut: "Ei, ei", liittäen siihen satoja selityksiä ja puolusteluja.
Näin menivät nuo pimeät päivät pääksytysten, ja hänen tunteensa Oskaria kohtaan kovenivat kuin kamara, jota hän polki. Mutta kun lumi suli pois ja hän lähti kevätkaravaanin matkassa kaupunkiin, niin Annan kasvot loistelivat kuin nouseva aurinko, ja tästä hän arvasi, että kirje vihdoinkin oli tullut. Ja niinpä todella, vajaassa kymmenessä minuutissa se ilmestyi kirjatun röijyn povesta, sellaiseksi reväistynä kuin se johtajan käsistä lähti, ja äiti pyysi Magnusta kirjoittamaan siihen vastauksen hänen sanelunsa mukaan. Näin hän kirjoitti: —
"Rakas poikani! Kirjeesi saapui oikein perille viime höyrylaivalla ja korvasi hyvillä viesteillään sen ajan pitkällisyyden, mikä meidän täytyi sitä odottaa. On niin hauskaa kuulla, että voit hyvin ja menestyt sekä nautit elämästäsi tuossa isossa Englannin kaupungissa. Monta kertaa olen peljännyt asiain olevan aivan toisin, mutta nythän minulla on kirjeesi, ja olen onnellinen ja tyytyväinen.
"Olen ylpeä siitä, että poikani on kohoamassa niin korkeaan ja hyvään seuraan, ja vaikka isäsi ei puhu paljoa, olen varma siitä, että hän tuntee samaa. Hänhän on aina sanonut, että sinä kerran toimittaisit suuria maailmassa, eikä ole Jumalan hyvyyden tapaista tehdä tyhjäksi semmoisia odotuksia, milloin ne on rakennettu hyvälle perustukselle.
"Ja nyt on minun sanottava sinulle, että isäsi ruumiillinen terveys on hyvä, vaikka maailmalliset huolet häntä hieman kiusaavatkin, mutta minä sanon hänelle, että kotomme tässä elämässä on aina ikäänkuin jyrkällä vuorella, ja jos luotamme Jumalaan, niin ei ole mitään syytä peljätä. Mitä itseeni tulee, voin niin hyvin kuin minun ikäiseni voi toivoa; ainoastaan vasen korvani toisinaan tekee kiusaa eivätkä silmäni enää tahdo kelvolleen päteä sukan kudontaan tahi pienellä painetusta selvää saamaan. Mutta en saa valittaa, sillä kenties se vain on Jumalan armoa meille vanhoille, että aistimemme kuolevat asteittain, niin että kun ne kerran tykkänään kuolevat, tämä ei yllätä meitä äkkiarvaamatta.
"Magnus piirtää tämän kirjeen, ja hän on terve ja reipas. Lunta oli syvältä tänä vuonna talon mailla, ja hän menetti kuusi parasta elukkaansa; mutta karitsat menestyivät mainiosti ja nyt ne ovat vuorilla, ja hänen uuhensa lypsävät hyvästi, ja kotivainio on aidattu heinälle.
"Voin ilmoittaa sinulle, että se yksi, jota kyselet, on palannut äitinsä luo Kööpenhaminaan ja että on niitä, jotka eivät ole kovinkaan pahoillaan siitä. Toisinaan, saadakseni pahat kielet täällä vaikenemaan sinua panettelemasta, haluttaa minua syyttää häntä kaikesta, mitä on tapahtunut, mutta kuka minä olen, että ketään tuomitsisin — ja pahin mitä hänelle toivotan on, että hänestä pian tulisi jumalaapelkääväinen tyttö.
"Margret Nielsen on aina sama, kiverä oksa täynnä mehua; johtaja olisi muutoin kyllä voimissaan, mutta potee lonkkasärkyä. Sen lisäksi häntä samoin kuin isääkin painavat kovin maailman murheet, ja häneen koskee kovasti se, että niitä on koitunut niin tiheään hänen elämänsä ilta- puolella.