Tämän jälkeen tuntui helpommalta erota hänestä, mutta ennenkuin avasi oven hän suuteli Helgaa vielä kerran ja häntä takaisin vaunuihin auttaessaan vei hänen sormensa huulilleen.
Hän seisoi avopäin kadulla koko ympäristönsä unohtaen, kunnes ajopelit olivat vierineet kapakan kulman taakse ja Helga vielä kerran niiden ikkunasta heiluttanut hänelle kättään. Sitten hän huomasi, että niin kauniin ja komeasti puetun nuoren naisen saapuminen tällaiseen likaiseen kujaan ja hänen odottavat ajopelinsä olivat houkutelleet naapurit asuntojensa oville, naiset hypistellen esiliinojensa nauhoja ja merkitsevästi irvistellen toisilleen.
Kun Oskar palasi asuntoonsa, sivuutti hänet Jenny etehisessä hiipivin askelin ja syyllisyyttä osoittavin kasvoin, jotka näyttivät ilmaisevan, että pieni tuskaantunut tyttö parka ei ollut voinut vastustaa kiusausta kuunnella ja pitää silmällä.
Oskar palasi hetkiseksi vierashuoneeseen, jossa vielä tuntui hajuveden tuoksu, sekaantuen eltaantuneen oluen ja tupakan hajuun. Ei hän koskaan ennen ollut kadehtinut viinuria, mutta sillä hetkellä hän olisi antanut kaikkensa saadakseen pitää tämän huoneen lopun päivää hallussaan, voidakseen istua sohvalla, missä Helga oli istunut, laskeakseen kätensä pöydälle, millä tämän käsi oli levännyt, ja suudellakseen mattoa, jota hänen jalkansa olivat koskettaneet.
Hän liikkui ikäänkuin unissaan eikä palatessaan takaisin omaan suojaansa muistanutkaan likaista ympäristöään. Tahrainen seinäpaperi, rääsyinen matto, täplikäs kuvastin eivät häntä alentaneet ja hävettäneet. Hänen ruumiinsa vielä viipyi rappeutuneessa luolassa, mutta sielu liiteli kaukana poissa. Se oli toisessa maailmassa — maailmassa, jota Helgan silmät aurinkona ja tähtinä valaisivat, sillä hän palautti yhä mieleensä hetkeä, jonka oli viettänyt hänen kanssaan, jokaista sanaa, jokaista äänensointua, jokaista katsetta ja jokaista liikettä.
Tätä kesti koko päivän, ja pimeän tullen putosi ikäänkuin verho vuosikauden kestäneen elämän ylitse. Nöyryyttävän kurja asema, raakojen kumppanien vastenmielinen ja rivo seura, yksinäisyyden ja turvattomuuden tunne, tieto elämän tyhjyydestä ja arvottomuudesta, kaikki katkerat muistot näyttivät nyt menneiltä. Tämä taival hänen elämässään oli nyt ohitse, eikä koskaan, ei enää koskaan sen tuottama tuska ja häpeä palajaisi. Hän oli saanut sen kokea, sentähden että oli rikkonut; mutta jos hän oli rikkonut, niin oli hän kärsinytkin, ja Jumala itse oli nähnyt hänen kärsineen kylliksi.
Hänen silmänsä olivat kyynelistä kosteat, kun hän laskeutui levolle likaiselle patjalleen, mutta hän nukahti autuaallisessa tilassa, ja yön ensi unelmassa oli hän taasen olevinaan Helgan seurassa. Kerran hän sydän-yöllä havahtui, hämärästi kuullen viinurin mässäävän alhaalla tovereineen korttien ja oluen ääressä; sitten hän heräsi aamulla ruumisvaunujen jymistessä Short-streetiä pitkin aina sen päässä olevaan holvikäytävään asti.
Klo 11 aamupäivällä hän läksi Covent Gardeniin ja yhä uudestaan meni sinne seuraavina aamuina samaan aikaan. Kymmenentenä aamuna hän kutsui Jennyn, joka oli käynyt araksi käytökseltään häntä kohtaan ja asetteli aamiaista hänelle tarjottimelle oven ulkopuolelle, itse tulematta sisään.
"Jenny, ilmoitahan emännällesi, että muutan täältä ensi viikolla."
Silloin Jennyn vaaleat, kaihoksivat kasvot kävivät aivan onnettomiksi, ja murtuneella äänellä ja nyyhkytyksen kurkkuunsa tukahuttaen hän sopersi: