"Ei itsekkyys koskaan tyydy, hyvät ystävät. Tahdotteko jättää yleiset varat miehen hoidettaviksi, joka ahneudessaan kaikkea tavoitellessaan menettää kaiken, syösten itsensä vararikkoon ja puutteeseen?"
Tämä hyökkäys otettiin toisella taholla vastaan pilkkahuudoilla ja rähisevällä naurulla, ja kun johtajan vuoro tuli puhua, väreili ivallinen hymy hänen kalmankalpeilla kasvoillaan, kun hän lausui:
"Tylsällä veitsellä pitäisi tavoitella niveltä eikä iskeä kovaan luuhun. Mutta jos nyt kerran ruvetaan arvoituksille, niin panen minäkin vastattavaksi yhden: Uskoisitteko yleisten varain hoidon henkilölle, jonka poika karkoitettiin maasta väärentäjänä ja varkaana?"
Tämä syytös Oskaria vastaan, jota kyllä usein oli kuiskailtu, mutta ei koskaan ennen julkisesti lausuttu, vaikutti kiihoittuneeseen kansanjoukkoon ukkoseniskun lailla, ja jo ennen kuin kuulijat olivat toipuneet hämmästyksestään oli kuvernööri vastoin kaikkea järjestystä noussut seisaalleen jälleen, huutaen jyrisevällä äänellä:
"Ja jätättekö te yhteiskunnan siveellisyyden sellaisen miehen huostaan, joka nuoruudessaan liittyi hyljättyyn naiseen ja vasta sitten meni avioliittoon rakastajattarensa kanssa, kun heidän ensimmäinen tyttärensä oli äpäränä syntynyt?"
Tämä oli kiihoituksen huippu. Kansanjoukko mykistyi, vain pakoveden tavoin sihisevää hengitystä kuului salissa. Johtaja oli kalpeana ja puhumattomana, ikäänkuin olisi julma isku samalla kertaa pyyhkäissyt sekä tunteen että ivan ilmeen hänen kasvoistaan, joll'aikaa hänen vastustajansa tuijotteli häneen veristynein silmin, hehkuvin poskin ja huulet tempoilevasti vapisevina.
Täten seisoivat nämä kaksi miestä pitkän tovini tuskin puolentoista kyynärän päässä toisistaan. Mutta sitten nähtiin kookkaan miehen raivaavan tiensä takana seisovan kansan läpi ja astuvan esille pitkin askelin. Se oli Magnus, joka kiirehti isänsä luo, ikäänkuin viedäkseen hänet väkisin pois.
Mutta ennenkuin kuvernööri hänet huomasi, oli jo toinen käsi, näkymätön käsi, laskeutunut hänen olkapäilleen. Ikäänkuin taivaasta iskeytyneenä kohtasi kuvernöörin aivoja lyönnin tavoin huomio, että hän johtajan loukkaukseen vastatessaan oli vihansa sokeassa raivossa häväissyt Thoran muistoa, Thoran, joka oli haudassaan ja jota hän oli rakastanut enemmän kuin ketään ihmisolentoa, joka ei ollut hänen omaa lihaansa ja vertansa.
Tällöin alkoi tämä turmiollinen paikka kamalassa äänettömyydessään pyöriä hänen silmissään, ja älähtäen kuten myrkytetty koira hän kaatui raskaasti lattialle. Magnus nosti hänet ylös ja kantoi kotiin — hän oli saanut halvauksen.
Nimitettiin ainoastaan yksi ehdokas pääkaupungille; vaalissa sai äänet ilman vastustusta johtaja, ja kun vaalikirjat palasivat maaseudulta, niin huomattiin uudistuspuolueen saaneen entistä suuremman enemmistön.