Kuvernööri toipui hitaasti, mutta kykeni kuitenkin olemaan liikkeellä valtiopäivien uudestaan kokoontuessa, ja perustuslakikysymystä jälleen esitettäessä hän kaikesta vastustelusta huolimatta kompuroi kahden sauvan nojalla säätytaloon, asettuen pieneen lehterikamariinsa valtiopäiväsalin perälle.
Väittely oli lyhyt eikä kiihkeä, ja kukaan tuskin katsahtikaan kulmaukseen, missä kuvernööri istui haalistuneessa virkapuvussaan entisen mahtavuutensa vapisevana varjona; mutta monta julmaa kömpelön sukkeluuden purkausta tähdättiin häntä kohden. Kuvernöörin kiukku yltyi yltymistään, ja vihdoin hän nousi suuttumuksesta vaahtoavin huulin panemaan vastalauseen tällaisia ansaitsemattomia loukkauksia vastaan, mutta hänet vaiensi puhemies, hänen entinen yksityissihteerinsä.
Lakiehdotus hyväksyttiin huutoäänestyksellä; salissa kajahtelivat riemuhuudot ja tavanmukainen yhdeksänkertainen "eläköön!", sitten kun kuninkaalle oli laulettu. Murtuneena kannettiin kuvernööri kotiinsa.
Keskellä yötä hän sai uuden halvauskohtauksen eikä sen perästä enää jättänyt huonettaan. Mutta niin pian kun oli saanut puhekykynsä takaisin, hän käytti kaiken aikansa sanellakseen anomuksia kuninkaalle, rukoillen tätä olemaan hyväksymättä lakia, jolla tarkoitettiin hänen palvelijansa alentamista.
Jonkun viikon perästä saapui Magnus kehoittamaan isäänsä ja äitiänsä jättämään hallitustalon ja muuttamaan hänen luokseen maatilalle.
"Ei hyödytä mitään vastustaa valtiopäivien päätöstä, isä", hän sanoi. "Uusi ministeri nimitetään piakkoin, ja minkätähden odottaisit kunnes hän häätää sinut pois? Tulkaa Thingvelliriin — minä olen voimakas, saatan tehdä työtä meidän kaikkien edestä."
Mutta tällaisesta puheesta hänen isänsä aivan vimmastui. "Miten uskallat ehdottaakaan sellaista?" huudahti hän. "Ja kuinka julkeat näyttää naamaasi tässä talossa? Etkö tiedä, että sinä olet ollut kaikkeen syynä? Joll'et sinä olisi alussa niin katalasti menetellyt, niin ei mitään tästä kurjuudesta olisi tapahtunut. Mitä taasen uuteen ministeriin tulee, niin jos hän saapuu tänne häätämään minut ulos, käske hänen tuoda ruumisarkkuni — kuuletko? käske hänen tuoda ruumisarkkuni!"
Ajatus, että Magnus todellakin oli syypää kaikkeen, onnettomuuden ensi aiheena ja alkuna, vakaantui kuvernöörin mielessä päivä päivältä, joten Oskar alkoi hänestä näyttää syyttömältä, jopa esiintyi jonkinlaisena marttyyrinäkin. Hän pyysi Annaa lukemaan uudelleen Oskarin kirjeen, ja sen sisällön toistamiseen kuullessaan hän viehättyi ajatuksesta, että Englannin pääministeri oli hänen poikansa ystävä, niin suuresti, että pieluksien nojaan vuoteellaan pöngitettynä rupesi omakätisesti kirjoittamaan Oskarille, pyytäen häntä musertamaan isänsä viholliset.
"Sinulla on nykyään paljon vaikutusvaltaa, Oskar, ja sinun pitää pelastaa isäsi näiden pahanilkisten heittiöiden juonitteluista, joiden joukossa pahin ja pirullisin on johtaja Nielsen."
Näin hän luuli kirjoittavansa, mutta hänen aivoparkansa olivat jo niin sairaat, että paperille, joka hänelle asetettiin peitteen päälle, muodostui pelkkiä käsittämättömiä koukeroita ja viivoja, joita Anna ei saattanut Oskarille lähettää.