Kun näytti varmalta, että kuvernöörin suunnaton viha hänet tappaisi ja että hän kuolisi sydän täynnä mitä synkintä katkeruutta johtajaa kohtaan, niin Anna ja Margret neuvottelivat keskenään keksiäkseen jotakin, millä pehmentäisivät hänen tunteitaan ja tekisivät hänen loppunsa tyynemmäksi. Nyt kuten ennenkin he ajattelivat lasta. "Pieni lapsukainen voi heitä johtaa", he sanoivat.
He veivät siis pikku Elinin kuvernöörin makuuhuoneeseen, jättäen hänet leikkimään lattialle. Hänestä oli kasvanut mitä herttaisin pikku enkeli, joka keväisen auringonsäteen tavoin juosta sipsutteli huoneessa ja puheli. Mutta lapsen läsnäolo ei sairaaseen muuta tehonnut kuin että hän kurotti kätensä päänalusensa lähellä sijaitsevaan lippaaseen, ottaen sieltä esille paperikäärön.
Ei kukaan tiennyt, mitä oli noissa vanhoissa kellastuneissa papereissa, joita hän kankeissa sormissaan kahisteli. Hän piti ne aina pieluksensa alla, paitsi milloin vuodetta pöyhittiin. Silloin hän pisti ne yöpaitansa poveen.
Naisten jutellessa Elinistä ja tämän pikkuisista lapsellisen veitikkamaisista vehkeistä puhui kuvernööri Oskarista. Vaikka hänen muistonsa oli äskeisiin asioihin nähden hämmentynyt, oli se ihmeellisen selvä, mitä tuli menneisyyteen, ja hän tiesi kertoa lukemattomia juttuja Oskarin lapsuudesta. Muutamat niistä olivat lystillisiä ja hän nauroi niille, sikäli kuin vääntyneine kasvoineen saattoi, mutta kaikki hän kertoi osoittaakseen, että Oskar ei ollut muiden lasten kaltainen, ja päästyään kertomuksensa päähän oli hänen tapansa lausua:
"Poikani on nyt suuri mies, jollaiseksi hänen aina sanoin tulevankin, ja kun hän saa kirjeeni, niin näette, mitä hän tekee."
Sillävälin oli lakiehdotus lähetetty Tanskaan, ja ruununvouti kutsuttiin Kööpenhaminaan. Mitä tämä merkitsi, siitä ei saattanut olla kahta mieltä, ja sähkölennättimen puutteessa täytyi pienen pääkaupungin kärsivällisesti odottaa laivan paluuta. Sen piti saapua eräänä sunnuntai-iltana, ja kellonsoittajat tuomiokirkon tornissa seisoivat valmiina kajahuttamaan tervehdyksen uuden ministerin kunniaksi.
Kuvernööri kuuli, miten "Lauraa" odotettiin, ja hän kuvitteli, että Oskar saapuisi siinä, muassaan kuninkaan kielto, masentaakseen isänsä viholliset. Hän oli sinä iltana hyvin sairas ja tohtori Olsen oli epäillyt hänen kestävän vain huomenaamuun. Mutta sairas ei sallinut kenenkään hoitaa itseään; Magnus oli tullut äitinsä kutsusta, mutta ei uskaltanut näyttäytyä isälleen, vaan istui portailla oven edessä.
Täti Margret hyöri edestakaisin koko päivän, ja iltapuoleen nähtiin itse johtajankin käyskentelevän talon edustalla, tuon tuostakin katsahtaen kuvernöörin ikkunoihin kasvoillaan rakkauden ja pelon kiihko kuvastumassa vielä kiihkeämmän ylpeyden ja vihan kanssa taistelevana. Vihdoin meni Anna ulos hänen luokseen ja pyysi:
"Oskar Nielsen, tule sisään katsomaan vanhaa ystävääsi."
"En ennen kuin hän kutsuu minua — en ennen kuin hän kutsuu minua", vastasi johtaja; minkä jälkeen Anna meni jälleen sisälle ja kuiskasi kuolevan vuoteen yli: