"Ne eivät riitä. Ja mitenkä sitä paitsi saattaisin luopua sinun antamistasi lahjoista, Oskar? Mutta jos olisi joku muu keino rahojen hankkimiseen…"
"Helga, mitä sinä ajattelet?"
"Ajattelen, että jos tämä kerran on petoksen ja vääryyden ilmapiiri, niin ehkäpä sinuakin on petetty."
"Helga!" Hänen äänessään oli vastusteleva väre.
"Olisiko niin peräti väärin tehdä heille, kuten he ovat tehneet sinulle, Oskar?"
"Helga! Helga!" Oskarin värisevä ääni alkoi sortua avuttomaksi läähätykseksi.
"Väärin kai se olisi", jatkoi tyttö, "mutta miten onnellinen olisinkaan, jos voisimme yhdessä palata takaisin ja elää toinen toisellemme ja taiteellemme, tarvitsematta välittää mistään tai kenestäkään muusta!"
Oskar seisoi hänen vieressään väristen kuin pelästynyt hevonen. Muutamaan hetkeen ei kuultu muuta kuin pelinvalvojan ääni keskeltä huonetta. Sitten kulki eräs viinuri hiljaa hiipien komeron ohi kantaen pois tyhjää tarjotinta. Äkillisen mielijohteen vaikutuksesta virkkoi hänelle Oskar painuneella, jämeällä äänellä:
"Viinuri! Viekää terveiseni liikkeenjohtajalle. Sanokaa hänelle, että olen pahoillani äskeisestä tapauksesta ja että jos hän vielä on samaa mieltä, niin olen valmis ottamaan pankin."
Paria minuuttia myöhemmin oli Oskar heittänyt yltään päällysnuttunsa ja hattunsa ja istuutunut pankinpitäjän tuolille baccarat-pöydän ääreen. Pelaajat pöydän ympärillä tervehtivät häntä hymyillen ja päännyökkäyksillä, ja kun hän pelimerkkejä pyydettyään sai pitkän pinon norsunluisia, niin eräs synkännäköinen kaljupää herra lausui: "Onnittelen teitä, herraseni! Eipä joka mies noin pian paranna luottoaan."