"Tahdoin, ettet lähtisi, Oskar; sentähden en lähettänyt pyytämiäsi sataa frangia — en olisi suonut, että lähdet ilman minua."
"Tarkoitatko sitä, Helga? Tarkoitatko todellakin? Niinkö? No, tule sitten mukaani nyt! Minä tulin sanomaan hyvästi, mutta miten saatan jättää sinut tällaiseen paikkaan? Se turmelee sinut, kuten on turmellut monet muut. Se kavalasti kuluttaa terveytesi ja pirteytesi, kykysi ja viehätyksesi, kaiken, mitä nainen tahtoo säilyttää. Helga", hän lausui seisaalleen nousten, "olen miltei järjiltäni tämän illan tapahtumien takia, mutta tiedän, mitä sanon. Jos tahdot yhdistää kohtalosi minun kohtalooni — yksistään minun — niin omistan koko elämäni sinulle ja teen kaiken, mitä tahdot. Mitä tahansa minulta toivot sen täytän. Ymmärrätkö minua, Helga?"
"Kyllä, Oskar."
"Lähtekäämme siis takaisin Lontooseen — omaan maailmaamme, omaan työhömme, Helga."
"Kyllä sitä tahtoisin — hyvin mielelläni tahtoisin."
"Mutta mikä sitten estää?"
"Jos yhdistän kohtaloni sinuun, yksistään sinuun — niin minun täytyy rikkoa suhteeni Finseniin — ja olen hänelle velkaa."
"Sen tiedän! Oi tiedänhän sen!"
"Jospa vain voisin hänelle jollakin tavalla maksaa! Mutta minulla ei ole mitään!"
"Onhan sinulla jalokivesi, Helga."