"Seuraavalla otteellanne ja taaskin seuraavalla te pyydätte uudet kortit, kuten ennenkin, ja neljännen pelin jälkeen nousette pöydästä."
"Ja sitten?"
"Sitten jaatte ansionne liikkeen kanssa ja olette rikkaampi kuin koskaan ennen elämässänne."
Oskar oli kuunnellut ensin kummastuneena, sitten suuttumuksella ja vihdoin hän kuohahti hillittömään raivoon. "Kuinka uskallatte? Millaiseksi minua luulette?" hän karjaisi kovalla, kiukusta käheällä äänellä, ja kohottaen kätensä sivalsi miestä hansikkaillaan vasten tämän hymyilevää naamaa.
Hyökkäyksen odottamattomuus pakotti johtajan hätääntyneenä parahtamaan ja silmänräpäyksessä riensi väki vihreän pöydän luota paikalle kysellen: "Mikä hätänä! Mitä on tapahtunut?"
Mutta johtaja toipui tuossa tuokiossa ja selitti: "El mitään! Tämä herra vain ymmärsi väärin jotakin, mitä hänelle lausuin. Pyydän, että herrasväki menee rauhassa jatkamaan peliään."
Helga oli tullut joukon mukana saapuville ja muiden peräydyttyä pöydän luo hän veti Oskarin palmujen alla ja virkkoi: "Kerro minulle, mitä tapahtui."
Oskar selitti tapauksen juoksun ja yhä väristen leppymättömästä kiukusta lisäsi: "Niin syvällekö olen vajonnut, Helga, että uskalletaan tulla tekemään minulle tuollaisia ehdotuksia! Saatatko ihmetellä, että haluan päästä pois tästä paikasta — tästä petollisuuden ja vääryyden ilmapiiristä? Ja kuitenkin puhutaan pelihuoneen kunniasta! Yhtä hyvin saattaisivat puhua hornan siveellisyydestä!"
Helga istui pää vaivuksissa ja sormet — joissa välkkyi muutamia
Oskarin antamia lahjoja — lomikkain polvilla. Oskar katseli näitä.
"Olisit voinut uhrata yhden noista minulle", lausuit hän koskettaen sormuksia. "Sen sijalle olisimme jonakuna päivänä saattaneet ostaa uuden, mutta nyt minun täytyi luopua isäni antamasta kellosta, jota en millään saata korvata."