Miten merkillistä, että samalla kertaa kun Helga vietteli hänet tuohon häpeälliseen työhön, joka, jos se olisi onnistunut, olisi tehnyt Oskarin ikipäiviksi hänen orjakseen ja synnin orjaksi, johtikin hän hänet itse kuoleman kamalien kuilujen kautta takaisin elämään ja vapauteen! Kuinka salaperäiset ja suuret ja samalla ilvehtivätkin olivat kohtalon voimat, jonka yliluonnolliset siivet leijailivat ihmislapsien elämän yli ja työntelivät heidän pikku vaikuttimiaan rakkauden, vihan, kostonhimon ja itsekkyyden työmailla ikäänkuin noppia sallimuksen shakkipöydällä!
Tällaisessa mielentilassa hän saapui Pariisiin, ja kun oli odoteltava kolmisen tuntia, ennenkuin hänen junansa läksi Calais'hen, niin hän asteli katuja pitkin kunnes tuli kaupungin keskustaan ja istuutui sitten erään kahvilan edustalle nauttiakseen vehnäleipää ja kupillisen kahvia. Kello oli kuusi ja sanomalehtimyyjät huutelivat iltalehtiä kaupaksi. Hän osti ajankulukseen yhden, eikä ehtinyt sitä vielä avatakaan, kun näki oman nimensä tuijottavan vastaansa etusivulta ikäänkuin eri musteella painettuna.
Muutamiksi minuuteiksi sumeni kaikki hänen silmissään, mutta vihdoin hän kykeni lukemaan kohdan. Se oli sähkösanoma Nizzasta, otsakkeena "Itsemurha pelipankissa", ja antoi vääristellyn ja epäselvän kuvauksen viime illan tapauksista. Sen oli nähtävästi kasinon johtaja muodostellut suojellakseen itseään ja liikettään, ja se loppui sanoilla:
"Vainaja, joka oli kotoisin Islannista, kuuluu olleen saaren edesmenneen hyvin arvossapidetyn kenraalikuvernöörin poika."
XI.
Sanomalehti putosi Oskarin käsistä ja hänen riemunpuuskansa katosi. Hän ajatteli, että tämä uutinen leviäisi kauaksi, että se saapuisi myöskin Islantiin, jossa hänen äitinsä kuulisi sen ja tyttärensä saisi tietää tulleensa isättömäksi.
Pieni Elin oli vielä liian nuori tunteakseen surua, mutta miten saattoi hän sallia äitinsä kuulla, että poika oli kuollut ja itkeä häntä kuin ainiaaksi menetettyä? Se oli liian julmaa; se oli mahdotonta; hän kirjoittaisi heti äidilleen; hän salaa ilmoittaisi olevansa elossa ja peruuttaisi tiedon kuolemastaan.
Mutta sitten seurasi jäätävänä ajatus, että vaikka hän saattaisikin tehdä tyhjäksi kuolemastaan sepitetyn valheen, niin ei hänen käynyt kieltäminen rikostaan. Ja kun äiti parka kuvittaisi poikansa pakoilevaksi alhaisen menettelyn seurauksia, lymyileväksi Lontoon köyhälistökortteleissa ja kätkeväksi kasvojaan ystäviltään, niin moisen lopun häpeä olisi kuolematakin katkerampaa ja äitikin toivottelisi häntä kuolleeksi.
Tätä hän ei ollut ennen ajatellut, ja tuskassaan ja hämmennyksessään hän nousi pöydästään lyöttäytyen taas katuja mittelemään. Kotvasen kuluttua hän huomasi astuvansa Madeleine-kirkon portaita ylös, tuskin tietäen mitä teki, mutta seuraten vain ajan kuluksi kansantulvaa, joka kulki kirkkoon.
Oli rukousjumalanpalveluksen hetki — kaunein, lempein ja liikuttavin kaikista katolisen kirkon menoista. Seurakunta oli etupäässä naisia, ja hienojen, silkkipukuisten rouvien ja neitien joukossa, joiden vaunut ulkopuolella odottelivat, nähtiin köyhiä kukkastenmyyjättäriä, sillä ristin yhdyskunnassa ei ole säätyjakoa. Eräällä vaimoraukalla, joka polvistui lähelle Oskaria, oli sellaiset surulliset, murheen myrskyjen murtamat kasvot, joita risti joka kirkkokunnassa ja joka maassa vetää puoleensa, sillä sen valtakunta on sorrettujen, murheellisten ja sydänsairaiden valtakunta.