"Eikö ole?" virkkoi Jenny hämmästyneenä, ja sitten hän, ikäänkuin tajuten asian, äkkiä lisäsi: "Niin, naimisissa sitä olen minäkin ja toisen niminen. Minä olen nyt mrs Cobb, ja otin huostaani talon hoidon ja koko hynttyyt, kun emäntä sai halvauksen. Mieheni nukkuu kellarissa." He olivat nyt astuneet eteiseen, ja laskien kiulunsa alas huusi Jenny maakerroksen porraskaiteitten yli:
"Jim! Jim Cobb, senkin laiskajaakko, köhnippäs ylös katsomaan vanhaa tuttua."
"Älä häntä nyt häiritse. Toinen kerta. Minä olen väsyksissä."
"Siltä totisesti näytättekin. Hoksaapa tuon jo naamasta. Taisi kohdella teitä pahasti. Tiesihän sen. Semmoisia ne naiset aina ovat. Parasta kun oisitte pysynyt minun luonani — minä olisin ollut oikein hyvä teille silloin enkä olisi ikänä pyytänyt niin mitään. Menkäämme siunaaman ajaksi sisään, niin laitan teille vähän haukattavaa. Kattila on juuri kiehumassa ja saatte kupin teetä ja hiukapalan ihan tuossa paikassa."
Jenny mennä sujahti portaita alas kuin vanha tohveli, ja Oskar astui viinurivainajan vierashuoneeseen, istahtaen kiiltävälle nahkasohvalle. Hän muisti istuneensa siinä jo ennen, muisti kuka oli istunut hänen kanssaan, muisti kaikki mitä oli sen jälkeen tapahtunut, ja silloin hänen tulevaisuudenunelmansa lyhyeksi hetkeksi pettivät; hänen toivonsa ja aikomuksensa horjuivat, kaikki muu pakeni pois hänen mielestään paitsi suloisen katkera muisto siitä naisesta, jota hän oli rakastanut ja jonka oli menettänyt. Epätoivo lannisti hänet peräti.
XII.
Totuus kulkee hitaasti pitkän taipaleen takaa, mutta valhe lentää tuulen siivillä. Kertomus Oskarin kuolemasta pelihuoneessa Rivieralla saapui Islantiin ensimmäisellä laivalla.
Kolme päivää ennen höyryaluksen saapumista istuskeli Magnus äitineen heidän maatalonsa edustalla Thingvellirissä. Anna kehräsi ja Magnus punoi köyttä pienen pojan avulla, joka kiersi viipsinpuuta parinkymmenen askeleen päässä hänestä. Lampaiden keritseminen oli äskettäin päättynyt, eikä heinänkorjuu ollut juuri vielä alkanut.
Aurinko oli menossa mailleen Almanagja-tunturin kallionkärkien taa. Mustikanvarret punersivat rotkon vihertävän veden partailla, ei kuulunut illan tyynessä muuta ääntä kuin Axe-kosken solina, karjan mylvintää ja kuovin uikahteluja. Mutta sitten sekaantui rukinpyörän hyrinään ja köysikoneen siu'untaan hevosenkavioiden kumeaa kopsetta ontolta tantereelta, ja Anna alkoi kuunnella.
"Sieltä kait on posti tulossa", hän virkahti.