"No, mitä on tapahtunut?"
"Hänestä on tullut suuri laulajatar."
"Laulajatar? Vai niin."
"Suuri oopperalaulajatar."
"Sitten hän on rikas, luulemma?"
"Niin, ehkä häntä saattaa kutsua rikkaaksikin, mutta kuuluisa hän on joka tapauksessa ja suosittu kautta koko Euroopan."
Johtaja seisoi hetkisen ääneti sauvaansa nojautuneena; sitten hän sai sanoiksi:
"No, siitä hänen äitinsä iloitsisi, sen takaan. Mutta minulle itselleni se lienee yhdentekevää. On jo kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Helga läksi Islannista, enkä sen koommin ole saanut riviäkään häneltä. Jos hän on rikas, olen minä köyhä, eikä hän siitä välitä rahtuakaan. Sellaista minä kutsuisin tyttäreksi, joka muistaisi isäänsä, kun tämä on tullut vanhaksi ja työhön kykenemättömäksi ja on maailman murjoma. Minulla oli sellainen tytär ennen, mutta ne hänet yhdessä tappoivat — tappoivat yhdessä, ihan niin."
Ukon ääni sortui, ja ajatellen lohduttaa häntä lausui Kristian
Kristiansson, tuskin tietäen mitä puhui:
"Minä kuulin teidän surustanne, herra Nielsen."