"Milloin siitä kuulitte? Ei suinkaan Helga ole teille kertonut. Hänellä oli liiaksi paljon osaa sisarensa kuolemaan puhuakseen siitä. Tunsitteko ehkä — niinä aikoina, joista mainitsitte — tunsitteko tyttäreni miestä?"
"Tunsin", myönsi Kristian Kristiansson, sillä tällä sydäntä ahdistavalla hetkellä ei sitä näkynyt voivan välttää.
"Tunsittekin sitten konnan, herraseni", vastasi johtaja.
Kristian Kristian ei uskaltanut peräytyä, vaikka isku koski häntä
ytimiin asti. Änkyttäen hän koetti rukoilla armahtavaisuutta. "Oskar
Stephensson ei milloinkaan lakannut syyttämästä itseään osuudestaan
Thoran kuolemaan, tai suremasta —"
"Kyllä on kaunista surra yhtä tytärtä viettelemällä toinen", lausui vanhus.
"Viettelemällä?"
"Niin, mitä se muuta oli? Hän ei ollut vuottakaan Lontoossa, ennen kuin houkutteli Helgan seuraamaan itseään."
"Herra Nielsen, minulla ei ole mitään oikeutta puolustaa miestä, josta puhumme, mutta Helga on teidän tyttärenne, ja jos tieto, että olette erehtynyt, tuottaa teille lohdutusta, niin saatan vakuuttaa erehtyneenne — tiedän sen —"
"Mitenkä sen tiedätte? — eikö hän asunut samassa talossa?"
"Kuitenkin — kuitenkin uskon sydämessäni, että, miten paljon hän lieneekin laiminlyönyt velvollisuuksiaan tytärtänne Thoraa kohtaan tämän eläessä, niin tämän kuoltua hän ainakin kunnioitti hänen muistoaan liian paljon voidakseen —"