"Joku on tulossa", sanoi Magnus.
Tuokion kuluttua helähti ikkuna kuin ratsuraipan helapään kopautuksesta, ja sitten lausui ulkoa värisevä, kimeältä sointuva ääni tavanmukaisen islantilaisen tervehdyksen:
"Jumala kanssanne!"
He tuijottivat kumpikin ällistyneinä toisiinsa, ajatusten hitaasti risteillessä heidän aivoissaan. Sitten Magnus tavallisen vastatervehdyksen unohtaen astui takaisin ovelle ja riuhtaisi sen auki.
Ulkoportailta kuului raskaitten jalkojen töminää ja sitten ilmestyi kynnykselle mies. Hän näytti vanhalta, sillä kulmakarvat, viikset, parta, jopa matkaviitan suippopäähineen alta esiinpistävät hiuksetkin olivat lumesta valkeina. Kotvan aikaa hän seisoi kuin matkasta hengästyneenä, silmäillen vuorotellen äitiä ja Magnusta, ja kysyi sitten samalla värisevällä äänellä:
"Voitteko antaa minulle yösijaa ja toimittaa ratsuni katon alle?"
Annasta tuntui kysymys hänelle tehdyltä, mutta sen sijaan että olisi heti vastannut hän loi Magnukseen neuvottoman katseen, joka ilmaisi sanomatonta pelkoa. Magnus katsahti takaisin äitiinsä ja epäröi hetkisen, pidellen ovea auki. Sitten hän sanoi:
"Tulkaahan sisään", ja vieras astui taloon.
VII OSA.
"Vasempaan, oikeaan käy pallon tie
pelaajan lyönti sille suunnan määrää;
Hän, jonk' oot lyömä tantereelle sie,
Hän tietää Hän vain minne matka vie."