Kristian Kristianssonin sydäntä vihloi, mutta hän ponnisteli edelleen. "Arvelette siis, ettei hän edes tytön omaksi menestykseksi ja onneksi voisi erota holhotistaan?"
"En sitä sano; jos asia hänelle oikealla tavalla esitettäisiin —"
"Esittäkää te itse, emäntä."
"En tohdi! Hän saattaisi luulla minun ajattelevan itseäni."
"Ja jos, niin mitäpä tuosta? Eikö hänestä ole mitään se, että hänen äitinsä pelastuu kodittomaksi joutumasta, kun tyttökään kerran ei huonoille jäljille joudu? Eikä joudu — sen takaan."
Anna mietti kotvasen ja virkkoi sitten: "Te sanoisitte meille, minne hänet viedään, mitä hänen on tehtävä, ja miten hänet aiotaan kasvattaa?"
"Aivan niin."
"Hän saisi alituiseen kirjoittaa meille ja ehkä joskus käväistä meitä katsomassa?"
"Kernaasti."
"Oikeastaan se olisi ihan kuin palvelukseen menemistä."