"Olette omasta puolestanne päättänyt joutuisasti kyllä — oletteko ajatellut ketään muuta?"
"Ketä muuta olisi tässä ajatteleminen?"
"Ensinnä äitiännekin. Jos hylkäätte tarjoukseni ja talo myydään päänne päältä huomenaamulla, niin mihin hän joutuu?"
Magnus sävähti punaiseksi, kuin olisi näkymätön käsi läimäyttänyt häntä kasvoihin.
"Entäs tyttö sitten — oletteko sitäkään ajatellut? Onko teillä oikeus lähettää hänet palvelukseen — jonkun juhtana ahertamaan?"
Magnus tutisi silminnähtävästi — kulhokin tärisi hänen käsissään.
"Kaiketikin pidätte tytöstä ja olette ollut hyvä hänelle, mutta jos hän olisi oma tyttärennekin, niin hän kuitenkin olisi erillinen olento, ja varsinkaan tämänlaisessa tapauksessa ei teillä ole oikeutta puhua hänen puolestaan."
"Puhukoonpa omasta puolestaan sitten", lausui Magnus ja laskien höyryävän kulhon pöydälle hän harppasi sisäovelle ja huusi kiihtyneellä äänellä: "Elin! Elin! Elin!"
Tuossa tuokiossa pyrähti tyttö säikähtäneen näköisenä, huoneeseen, hätäillen: "Mitä nyt? Onko jotakin tapahtunut?"
"Kuulehan", aloitti Magnus, ja Kristian Kristiansson näki, että hän yritti puhua levollisesti, vaikka ääni vapisi kuin olisi hänen sielunsa kuohahdellut. "Tämä herrasmies on isoäidillesi ilmoittanut haluavansa ottaa sinut tyttärekseen ja tarjoutunut maksamaan velkani, jos suostun lähtöösi."