"Mutta eikö sinusta, tyttöseni, tunnu siltä, että lapsen suhteessa isäänsä on jotakin, olkoonpa tämä kuinkakin jättänyt hänet hoidotta — jotakin sisäistä ja pyhää — jotakin, mitä hän ei konsanaan voi tuntea ketään toista kohtaan, olkoon tämä tehnyt hänen hyväkseen mitä tahansa — eikö sinusta tunnu siltä, Elin?"
Taaskin tyttö mietti kotvan aikaa ja taaskin pudisti päätään.
"Mutta jos sanoisin sinulle: 'Lapseni, rakas, rakas lapseni, ehk'en ole mitään tehnyt hyväksesi, mutta kumminkin olen isäsi, ja sinä olet ainoa, mitä minulle on enää jäänyt, tahdon sinua tulemaan luokseni ja olemaan tyttäreni, emmekä enää konsanaan eroa' — jos tuon sinulle sanoisin, niin pitäisitkö yhäti kiinni sedästäsi?"
Rukoilevien sanojen värähtelevä kiihkeys sai kyyneleet kihoamaan tytön silmiin, mutta hänen sydämensä pysyi lujana ja voimakkaana.
"Kyllä", hän sanoi; "en voisi toisin, sillä setä Magnus on sentäänkin ollut todellinen isäni."
Kaikki oli lopussa. Hän oli menettänyt viimeisenkin siteen, mikä olisi saattanut tytön häneen kiinnittää. Taasenkin tuntui hänestä, kuin olisi maailma häneltä luiskahtanut pois, kuin olisi toivon patsas hetkisen näytettyään kirkasta puoltaan jälleen kääntynyt, jättäen kaikki toivottomaan pimeyteen.
Hän oli arvellut Luonnon puhuvan tytölle, mutta se ei ollut puhunut. Luonto oli suuri, horjumaton välikappale Jumalan kädessä, ja Jumalan käsi oli hänen päällään. Niinkuin hän oli tehnyt, samoin oli käymässä hänelle — niinkuin hän oli riistänyt Thoran rakkauden Magnukselta, samaten oli Magnus monen vuoden kuluttua häneltä Elinin rakkauden anastanut. Se oli oikein, sitä oli mahdoton välttää, ja hänen täytyi sanomattoman nöyrtymyksen valtaamana kumartaa Jumalan oikeutta ja kostoa!
Hänen täytyi lähteä talosta, kuten oli tullutkin, ei ainoastaan ilmaisematta itseään äidilleen ja veljelleen, vaan myöskin ilman lastansa. Se oli hänen elämänsä katkerin hetki, mutta hänen oli pakko kohdata se ja mennä eteenpäin.
"Olet aivan oikeassa, rakkaani — aivan oikeassa", hän lausui. "Lapsen rakkaus on kuin kukkanen ikkunalla — se ei voi kasvaa jonkun sitä kastelematta. Setäsi on kaikkensa tehnyt hyväksesi ja on oikeutettu saamaan kaiken rakkautesi. Ei tapahtuisi kohtuus, jos isäsi voisi tulla takaisin kaikkien näiden vuosien kuluttua ja viedä sinut pois häneltä. Pysy hänessä, Elin, rakasta häntä, viihdyttele häntä, ja Jumala sinua uskollisuudestasi ja luottamuksestasi siunatkoon!"
Hän oli yrittänyt puhua urheasti, mutta ääni sortui ja hän pysähtyi.
Hetkisen perästä hän virkahti rauhallisesti: