"Mennään levolle", ehdotti Anna.
"Mene itse", murisi toinen, sillä juopuneen miehen aivoissa mellastelevat raivottaret olivat hänet voittaneet.
"Magnus", rukoili Anna, "jollet sinä käy makuulle, niin minä valvon kanssasi koko yön."
Silloin pahahenki, joka oli Magnuksesta tehnyt kavalan pedon, osoitti hänelle mitä tehdä.
"No hyvä, käydään levolle", hän myöntyi.
Hän telkesi taas ulko-oven ja kohensi lieden hiillosta, äidin sammuttaessa lampun ja sytyttäessä kynttilät. Hän arveli pojassaan heränneen pahan vimmauksen hälvenneen ja puheli muista asioista.
"Olen laittanut sinulle Erikin vuoteen; tapaat kaikki kunnossa", hän huomautti.
Elinin oven sivuitse astuessaan Anna avasi sen hiljaa ja kallisti päätään kuunnellakseen. Sisältä kuului tovin aikaa hentoa ja säännöllistä hengitystä; sitten hän sulki oven jälleen.
"Lapsi parka! Hän on laskenut päänsä pielukselle sydän täynnä uskoa ihmeeseen, joka tapahtuu ennen huomisaamua. Sellaisten on taivaan valtakunta!"
He erosivat ylistuvan ovella, ja muutaman minuutin kuluttua lepäsi pikku talo hiljaisena ja pimeänä tunturien sylissä ja lumien povella, mutta Kuoleman siivet levisivät sen yli.