"Magnus, mitä ajatteletkaan?" hätääntyi Anna — hänen hampaansa kalisivat.
"Olisiko niin kovin pahaa?"
"Mikä?"
"Ottaa sen verran, että suoriutuisi ruununvoudista aamulla?"
"Magnus! En tarkoittanut sitä."
"Hän ei sitä konsanaan kaipaisi — ei huomaisi vajausta — ja sen avulla saisimme pidetyksi tilan ja pelastuisimme nälkää näkemästä."
"Voi taivas! Mitä olenkaan tehnyt!"
"Hän näkyy itse olevan jonkinlainen tuhlaajapoika. Se sopii, maksakoon tuhlaaja toisen tuhlaajan puolesta."
Anna ei kyennyt vapaasti hengittämään — hän saattoi vain sanattomaksi hämmästyneenä tuijotella Magnukseen. Tämä tarttui taas pulloon ja siemaisi sen viimeiset tähteet.
"Hän on juonut melko lailla — nukkuu raskaasti — eikä herää, ennenkuin huutokauppa on pidetty."