Päällystakkia ylleen vetäessään hän ei voinut olla kuulematta mitä huoneessa puheltiin. "Onpa merkillistä, Thora", pakisi muuan, "että kaupungissa todella sanottiin Magnusta sulhaseksesi!" "Kuulin sitä minäkin", vahvisti toinen. "Minulle kerrottiin sitä Olafissa, hopeasepässä, ollessamme kahvilla." "Sepä hullua!" kummaili kolmas — "ottaisiko kukaan Magnuksen voidessaan saada Oskarin!" Ja sitten Oskarin ääni, voimakkaana, lauhkeana, melkein suojelevana: "Älähän! Et saa virkkaa Magnusta vastaan mitään, Elisabet!" "Mutta kuulin, että Magnus loukkasi Thoraa tänä iltana, minkä vuoksi johtaja ajoi hänet pois talosta." "Onko mahdollista? Tullessani näin hänet eteisessä." "Ei, ei, ei loukannut — ei voi suorastaan sanoa loukanneen", lausui Oskarin ääni taas, ja sitten Magnus kääntyi pois; hänen päätään huimasi ja sydäntä kouri.
Hän oli kumaraisena astumassa ulos, kun kadunpuoleisen vierashuoneen ovi aukeni ja nopeasti sulkeutui, ja hänen edessään seisoi Thora. Tyttö yritteli olla murheissaan, mutta onnen säihky läikehti vielä silmissä ja huulilla väikkyi hymy.
"Kuulin sinun olevan täällä", hän sanoi, "enkä voinut olla tulematta sinua tapaamaan. Oskar selitteli minulle eilen, ett'en saanut hiiskahtaa, mitä ikänä tapahtuikaan, mutta tuntuu niin kamalalta nähdä sinun jättävän meidät tällä tavoin."
"Teimme erehdyksen, josta oli päästävä jollakin tavoin", vastasi
Magnus.
"Sen tiedän", sanoi Thora. "Ja tietysti uskon tämän olleen parasta lopulta. Ei sinulla olisi ollut iloa minusta, Magnus, ja minä olisin joutunut kovin onnettomaksi."
"Ehkä olisit", myönsi Magnus.
"Mutta suuresti minua surettaa, että sinun on luovuttava kaikista suunnitelmista, joihin sydämesi oli kiintynyt, Magnus."
"Olen luopunut enemmästäkin, Thora", sanoi Magnus ja yritti tunkeutua hänen ohitseen ulos mennäkseen.
Hymyn hohde häipyi tytön kasvoilta, ja hän virkkoi kaihoisin katsein, rukoilevalla äänellä:
"Tuntuu kuin menettäisin ystävän, Magnus, ja kuin sanoisit minulle jäähyväiset iäksi."