Aikaisin ehtoopäivällä pistäysi Anna itse vieraisille, toivoen näkevänsä rauhanrakentamisen ensi hedelmiä. Täti Margretin alakerrassa puuhaillessa odoteltavalle iltaseurueelle suklaata äidillinen vanha rouva koetti monin ovelin keinoin saada Helgalta selville, millaisen kasvatuksen tämä oli Tanskassa saanut ja varsinkin mitä uskonnollista ohjausta ja seuraa äiti oli antanut. Helga oitis älysi juonen ja punaiset huulet hiukan viistossa loi säikähdyttävän kuvauksen teattereista ja konserttisaleista sekä eräästä kööpenhaminalaisesta näyttelijäin ja näyttelijätärten käyntipaikasta, missä oli vilkasta elämää erittäinkin sunnuntai-iltoina ja missä naisetkin polttelivat paperosseja ja joivat konjakkia.
Sillävälin Thora vaani ulkonevan ikkunan kulmauksessa Oskaria ja heti kun näki tämän harppaavan alas katua, kiiti eteiseen, sujahti hänen syliinsä ja suuteli häntä. Yhä voittonsa riemussa lausui Oskar:
"Onnitteluako? Suloisinta mitä konsanaan olen osakseni saanut", ja työntyi vierashuonetta kohti.
"Maltas, oi maltahan! Minullapa on jotakin näytettävänä sinulle!" hätäili Thora.
Ja tämä, Luoja ties, minkä ilkeiden voimien koito uhri — tietämättä mitä teki, mutta nauraen hilpeästi kuin olisi laululintu ollut hänen kurkussaan visertelemässä — alkoi leikkiä vanhaa tuttua lasten kujetta: yltääkseen nousten Oskarin taakse varpailleen hän painoi kätensä hänen silmilleen, komensi: "eespäin, sotamies!" ja marssitti hänet sokkona sisälle huoneeseen ja Helgan eteen. Nopeasti vetäen pois kätensä hän huudahti: "tuossa!" ja astui syrjään silmäilemään vaikutusta.
Oskar näki seisovansa kasvoista kasvoihin vastapäätä tyttöä, niin Thorasta poikkeavaa kuin suinkin kuvitella taisi — solakkaa, tummaihoista, tukan jakaus ohimolla ja kutrit otsalle valuvina, yllään kevyt silkkinuttu ja hopeanharmaa hame, ja ilma ympärillä orvokeilta tuoksuvana.
"Helga! Onko se mahdollista?"
Hän ojensi kätensä ja Helga tarttui siihen, sitä pidellen. Noin seisoivat he tuokion, Thoran nopeaan hengittäen tarkatessa heidän kasvoillaan vaihtelevia ilmeitä: Oskarin piirteissä kuvastui hämmästys, ihailu ja hurmaantuminen — Helgan uteliaisuus, tyydytys ja riemastus. Ja Thoran omatkin kasvot — niiden surkuttelevien enkelien nähden, jotka näitä yksinään silmäilivät — ilmaisivat yhtä moninaisia tunteita, ylpeyttä, iloa, sitten levottomuutta ja lopuksi salaisen tuskan pikku vihlausta.
Tätä tunnettaan huojentaakseen Thora puhkesi nauramaan, ja sitten nauroi jokainen, samassa kun täti Margret tarjottimella toi suklaata ja leivoksia.
"Olet siis saattanut heidät jälleen yksiin, Thora?" virkkoi täti, ja
Thora nieli palan kurkustaan ja vastasi: