Hämmästyneenä kysyin, mitä hän sillä tarkoitti, jolloin hän änkytti jotain epäselvää ja sitten äkkiä sanoi:
"Ette kaiketi missään tapauksessa mene naimisiin vielä vähään aikaan?"
Sanoin etten tietänyt, kaikki kun riippui isästäni.
"Kotiin palattuanne ainakin saatte nähdä ja kuulla, ja silloin ehkä ette…"
Vastasin että minun oli seurattava isäni tahtoa, koska olin tyttö, ja siksi…
"Mutta tottahan tytölläkin on jonkinlaisia oikeuksia itsensä suhteen", sanoi hän, mutta minä en virkkanut mitään, sillä tunsin tällä hetkellä naisellista avuttomuutta, jota en ollut koskaan ennen tuntenut.
"Kirjoitan isällenne", sanoi hän, ja samassa kello soi, ja isäni astui vaunuun sanoen:
"No niin, nuori mies, ellette tahdo lähteä Pohjoisnavalle ja heittää
Etelänaparetkeänne sikseen, niin…"
"Hyvä on, sir. Älkää te minusta huolehtiko. Minä kyllä pidän itsestäni huolen", sanoi Martin.
Äänessä oli kenties jotain, joka enemmän kuin sanat hämmästytti isääni ja piispaa, sillä näin heidän katsovan loisiinsa ihmetellen.