Parisen minuutin kuluttua hän nousi pystyyn ja ojensi minulle kirjeensä.
"Tässä se on", sanoi hän. "Jos pahinta sattuisi tapahtumaan, saattaa sinulla olla hyötyä siitä."
Minä otin sen käteeni ja taitoin sen kaksinkerroin.
"Etkö aio silmäillä sitä?" kysäsi hän.
"En."
"Etkö edes nähdäksesi kelle se on kirjoitettu?"
"Se on tarpeetonta."
Arvasin, että se oli kirjoitettu miehelleni tahi isälleni — kummalle, se ei minua liikuttanut, sillä olin päättänyt olla sitä käyttämättä.
"Se on avonainen — etkö tahdo lukea mitä siinä sanotaan?"
"Sekin on tarpeetonta."