"Tapahtuipa mitä hyvänsä jommallekummalle, yhteen me kuulumme ikuisesti."
"Ikuisesti", toistin.
Tunsin hänen kätensä kouristavan lujemmin kättäni, ja seurasi jälleen hetkinen vaitioloa. Sitten hän sanoi:
"Saattanen viipyä kauan poissa, Mary?"
"Minä voin odottaa."
"Siellä kaukana on meitä vastassa monet vaarat."
"Sinä palaat takaisin. Kaitselmus pitää huolta sinusta."
"Luulen että palaan. Minusta tuntuu siltä. Mutta ellen tulisi…"
Tiesin mitä hän oli sanomaisillaan. Tuntui kuin olisi varjo asettunut välillemme. Kurkkuani alkoi polttaa ja tuokioon en saanut puhutuksi. Mutta sitten kuulin itseni sanovan:
"Rakkaus on kuolemaa vahvempi, vetten paljous ei sitä voi tukahuttaa."