Suuttumus ja inho kuohuttivat mieltäni kuullessani näistä uskomattomista toimenpiteistä juteltavan, ja viimein lausuin selvällä, painokkaalla äänellä:
"Pyytäisin sinua hyväntahtoisesti luopumaan siitä."
"Miksi niin, kultaseni?" kysäsi Alma.
"Koska minä en sitä tahdo enkä salli", vastasin.
Nolo hiljaisuus seurasi tätä julistusta, ja kun keskustelu jälleen pääsi vauhtiin, kuulivat tarkat korvani (jotka eivät aina ole kartuttaneet onneani) puoliääneen lausutut sanat:
"Kas vain, onpa sillä sisuakin."
Siitä huolimatta Alma, kun nousin ruokasalista lähteäkseni, kietoi käsivartensa vyötäisilleni, sanoi minua rakkaaksi pikku nunnakseen ja vei minut halliin.
Siellä käytiin istumaan suuren, avonaisen takan eteen ja hetken kuluttua juteltiin vapaasti ja ujostelematta kuten hienojen naisten eräissä piireissä usein on tapa.
Herra Eastcliffin Camilla kertoi jotenkin sopimattoman jutun eräästä "pukijasta", jota hän oli käyttänyt teatterissa, ja sitten eräs toinen nuori nainen saneli erään ilmoituksen, jonka hän oli lukenut muutamasta kristillisestä sanomalehdestä: "Sisäkkö haluaa paikkaa perheessä, missä on miespalvelija."
Tätä kertomusta seurasi kajahtava nauru, mutta se yltyi vielä kovemmaksi, kun Alman äiti nojatuolinsa syvyyksistä totiseen tapaansa huomautti, ettei hän 'keksinyt mitään naurettavaa siinä' ja 'ettei tyttö rukka ajatellut mitään sellaista kuin he.'