Ja silloin tapahtui hämmästyttävä seikka.
Nuori nainen astui tyynesti huoneeseen ja sulki oven jälkeensä. Hän oli vaatetettu Köyhäin Pikku Sisarten siniseen ja valkeaan pukuun, ja minä tunsin paikalla hänen pitkät, kalpeat, rumapiirteiset kasvonsa.
Häpeän ja yhtäkaikki ilon virta pyyhkäisi ylitseni nähdessäni hänet.
Se oli Mildred Bankes.
Kahdeksaskymmenesyhdes luku.
"Mary", sanoi Mildred, "puhu hiljaa ja kerro minulle kaikki."
Hän kävi istumaan tuoliin, minä polvistuin hänen viereensä, tartuin molemmin käsin hänen käteensä ja kerroin hänelle.
Kerroin paenneeni mieheni talosta, koska en voinut kauemmin sietää siellä oloa.
Kerroin isäni naittaneen minut vasten tahtoani, vastustuksestani huolimatta, kun olin pelkkä lapsi enkä tietänyt, että minulla oli oikeus vastustaa häntä.
Kerroin, ettei isäni — Jumala antakoon minulle anteeksi, jos tuomitsin häntä väärin — rakastanut minua, että hän oli uhrannut onneni vallanhimolleen ja että hän nyt etsi minua vain siksi, että poissaoloni järkytti hänen suunnitelmansa ja loukkasi hänen ylpeyttään.