Huomasin mitä hän tarkoitti, ja liikuttaakseni häntä vielä enemmän kerroin hänelle lopun tarinastani.
Kerroin, että mieheni talosta en ollut paennut vain siksi, että mieheni oli ollut julma ja raaka minua kohtaan, vaan syystä, että minäkin rakastin erästä toista — erästä, joka nyt oli kaukana, mutta oli tuleva takaisin, eikä ollut olemassa mitään, jota en jaksaisi kestää hänen tähtensä sillävälin, kipua, kärsimyksiä, yksinäisyyttä — kaikkea, ja kun hän palaisi, niin hän oli suojeleva minut kaikista vaaroista, ja me rakastaisimme toisiamme ikuisesti.
Ellen olisi ollut niin hurjan kiihtynyt, niin olisin oivaltanut, että tämä oli aivan nurinkurinen keino liikuttaa Mildrediä, ja vasta sitten kun olin hätäisesti kuiskannut sanottavani, huomasin hänen silmäinsä tuijottavan minuun kuin olisivat kuopistaan lähdössä.
"Mutta rakas lapsi kulta", virkkoi hän, "tämähän on yhä pahempaa. Isäsi ja miehesi ovat saattaneet menetellä pahoin, mutta sinä olet myös tehnyt väärin. Etkö itse huomaa sitä?"
En kertonut hänelle, että olin tätä kaikkea jo ajatellut ja etten enää uskonut Jumalan rankaisevan minua siteen katkaisemisesta, jonka solmimiseen olin ollut pakotettu. Mutta kun hän aikoi nousta sanoen, että oli sittenkin hyvä työ lähettää minut kotiin ennenkuin ennättäisin yhdistää elämäni sen toisen kanssa — oli hän kuka oli — joka oli vietellyt minut unohtamaan vaimon velvollisuuteni, niin kouristin lujasti hänen vapisevia käsiään kuiskaten:
"Odota, Mildred. En ole sinulle vielä kaikkea kertonut."
"Mitä sitten?" kysyi hän, mutta saatoin jo nähdä, että hän tiesi mitä oli tulossa.
"Mildred", sanoin, "kun karkasin mieheni luota, ei se ollut vain siksi, että rakastin toista, vaan siksi, että…"
Minä en saanut sitä sanotuksi. Yritin uudelleen, mutta en voinut.
Mutta Mildredin kaltaiset pyhät naiset, jotka viettävät elämänsä
kadotettujen parissa, osaavat lukea hädässä olevan naisen sydäntä, ja
Mildred luki minun salaisuuteni.
"Tarkoitatko… että seurauksia… on tulossa?" kuiskasi hän.