"Minun asiani ei ole tuomita sinua, Mary. Mutta alakerrassa olevat herrat tulevat pian tänne kuulemaan oletko se Mary O'Neill, jonka tunsin Pyhässä Sydämessä, ja mitä on minun vastattava heille?"
"Sano ei", huudahdin. "Mikset sanoisi? He eivät saa koskaan tietää asian oikeata laitaa. Ei kukaan saa tietää."
"Eikö kukaan?"
Tiesin mitä Mildred tarkoitti ja häpeissäni ja hämilläni yritin puolustautua kertomalla hänelle kuka se toinen nainen oli.
"Se on Alma", sanoin.
"Alma? Alma Lierkö."
"Niin."
Ja sitten kerroin hänelle kuinka Alma oli palannut takaisin elämääni, kuinka hän oli kiduttanut ja kiusannut minua ja kuinka hän nyt taivutti miestäni, joka oli protestantti, eroamaan minusta, jotta hän saisi tulla minun sijalleni.
Ja sitten puhelin uudelleen Martinista —. en voinut olla sitä tekemättä — ja sanoin, että häpeä, jonka Alma tahtoi tuottaa hänelle, olisi suurin suru mikä minulle voisi maailmassa sattua.
"Jos vain tietäisit kuka hän on", lisäsin, "ja kuinka suuressa kunniassa häntä pidetään, niin kyllä ymmärtäisit, että mieluummin kuolisin tuhat kertaa kuin sallisin hänen nimensä joutuvan häpeään minun tähteni."