"Niin, niin", huoahti äitini, ja kääntäen minuun kyyneleiset silmänsä hän lisäsi:
"Tahtoisiko Maryni lähteä — jättää äidin ja palata kotiin lupa-ajoiksi — tahtoisiko?"
Olin juuri antamaisillani kieltävän vastauksen, äiti kun ei voisi mitenkään tulla toimeen ilman minua, mutta ennenkuin sain suuni avanneeksi, suhahti Bridget, tätini huoneeseen, kilisevä avainkimppu vyössään, ja kuullessaan äitini viimeiset sanat, hän sanoi kovalla, kimeällä äänellään:
"Isabel! Kylläpä! Vedota lapsen tahtoon! Ja sellaisen lapsen! Niin itsepintaisen, pilatun ja omavaltaisen! Jos meistä hänen on parasta lähteä, niin hänen on lähdettävä!"
Äitini käsivarresta, joka yhä lepäsi vyötäisilläni, tunsin, että hän vapisi, mutta hän ei heti vastannut mitään, ja Bridget tätini jatkoi häikäilemättömään tapaansa:
"Sinullekin se on välttämätöntä, Isabel, ellet tahdo, että hän jouduttaa kuolemaasi kiduttamalla hermojasi ja hankkimalla sinulle uuden verensyöksykohtauksen. Kun lähetämme hänet kotoa pois, emme pidä silmällä vain tytön parasta, vaan myöskin sinun."
Äitini arka sielu ei kestänyt enempää. Luulen, että tämä oli hänen lempeän luontonsa ainoa vihanpurkaus koko hänen elämänsä aikana. Hän kokosi kaiken voimansa ja kääntyi Bridget tätini puoleen hillittömän kiihtymyksen valtaamana.
"Bridget", huudahti hän, "siitä sinä et välitä. Itsekin tiedät, ettet siitä välitä. Sinä vain koetat erottaa minut lapsestani ja lapseni minusta. Kun sinä tulit talooni, arvelin, että sinä olisit kiltimpi lapselleni kuin kukaan muu, mutta niin sinä et ole ollut, sinä olet ollut julma hänelle, olet sulkenut sydämesi häneltä, ja sillävälin kun minä olen täällä ollut avutonna ja vuoteenomana, sinä olet kohdellut häntä tylysti ja lemmettömästi. Ei, sinä et muusta välitä kuin omastasi, ja siitä alkaen kun talooni toit lapsesi, et ole häikäillyt työntää syrjään minun lastani, ja nyt lopulta tahdot ajaa hänet ulos kodista."
"Vai siltä kannalta sinä asiaa katselet?" kivahti Bridget tätini, ja hänen kylmät, harmaat silmänsä leimahtivat. "Arvelin tähän taloon tullessani — sinun taloosi, kuten sanot — että tein sen hyvässä tarkoituksessa säästääkseni vaivojasi, kun olit sairas ja kykenemätön hoitamaan vaimon velvollisuuksia. Mutta jos minä oikaisen lastasi, kun hän on juonikas ja viekas ja pahanilkinen…"
"Oikaise omaa lastasi, Bridget O'Neill!" huudahti äitini, "ja anna minun pitää huoli omastani. Hän on kaikkeni, mitä minulla on maailmassa, enkä minä enää kauan saa häntä pitää. Sinä tiedät varsin hyvin, mitä hän on minulle maksanut, ja ettei avioliittoni ole ollut kovinkaan onnellinen, mutta sen sijasta, että auttaisit minua hänen isäänsä vastaan…"