"Siinä se nyt on! Enkös sitä ennustanut! Sanoinhan, että jälestä sen rouva vasta tuntee."
Hänen päivittelyjensä lopputuloksena oli, että koska minä olin niin huonossa voinnissa syystä, että olin laiminlyönyt syödä kunnolleen ennen lapsen syntymistä, niin oli velvollisuuteni vieroittaa hänet heti paikalla.
Sitä en voinut tehdä.
Vaikka walesilainen emäntänikin tuli varoituksillaan ja kehoituksillaan kannattamaan kätilöni neuvoa, en voinut ensi alussa luopua lapseni imettämisen hurjasta, rajusta, taivaallisesta ilosta.
Mutta pakko oli ankara käskijä. Huomasin, että rahani olivat nyt huvenneet niin vähiin, ettei ollut jäljellä kuin vähän päälle kaksi puntaa, ja että oli nyt välttämätöntä etsiä tointa itselleni.
En voinut etsiä työtä ennenkuin olisin saanut hoitajan lapselleni, enkä voinut hankkia hoitajaa ennenkuin pienokaiseni voisi tulla toimeen ilman minua, niinpä siis aloin vieroittaa Isabelia hänen ollessaan kolmen viikon vanha.
Ensi alussa supistin vieroittamisen yöhetkiin, ja pidin vuoteessani maitopullon lämmittäen sitä omalla ruumiillani. Mutta kun lapsi päivällä huusi rintaa, en hennonut kieltää.
Näin ollen kävi vieroittamisaika hiukan pitemmäksi kuin oli tarkoitus, mutta sovittelin omaatuntoani vähentämällä niukat menoni vieläkin pienemmiksi.
Onko minun kerrottava miten se tapahtui? On.
Vaikka oltiin heinäkuussa, oli ilma käynyt kolean kylmäksi, kuten joskus Englannissa keskikesällä tapahtuu; sittenkin lakkasin pitämästä takkavalkeaa huoneessani ja ostin ruokani valmistamista varten pienen spriilampun, josta maksoin shillingin.