Tarpeetonta on kertoa, miltä minusta tuntui tämän jälkeen. En voinut puhua enkä uskaltanut ajatella ja niinpä huusin laulua, ja toverini, jotka olivat olleet hiukan allapäin nähdessään minut niin hiljaisena, hypähtivät pystyyn tämän ehdotuksen kuullessaan kuten koulupenkiltä rientävät koulupojat.
O'Sullivan tietysti lauloi "Laulajapoikaa" ja Siirappi veisasi
"Sä vihamies jos oot" ja sitten minä, niin juuri minä (Oi
Jumala!) lauloin "Sally tyttö, oma tyttö" ja koko seurueeni yhtyi
sen hullunkuriseen loppukuoroon.
Kymmenen ajoissa junamme suhahti Charing Crossin asemalle, missä jälleen tapasimme suuren ja sydämellisen ihmisjoukon aidakkeen takana meitä odottamassa. Ryhmä komitean jäseniä, entisiä naparetkeilijöitä ja maantieteilijöitä seisoi odottamassa junasillalla.
En voinut sille mitään, että laimeasti vastasin heidän lämpimiin onnentoivotuksiinsa, sillä silmäni etsivät jälleen kasvoja, joita en nähnyt. Olinpa senvuoksi mielissäni, kun kuulin yli-intendentin sanovan, että auto, jonka tuli viedä minut hotelliin, oli valmis lähtemään.
Mutta juuri silloin tuli O'Sullivan luokseni ja kuiskasi korvaani, että muuan pappi ja nunna pyysivät saada puhutella minua, ja hän luuli heidän tuovan uutisia Marystä.
Pappi oli rakas vanha isä Dan ja nunna oli sisar Veronica, jota oma armaani sanoo Mildrediksi. Jo pikainen silmäys heidän surullisesti hymyileviin kasvoihinsa pani kurkkuni kouristumaan, sillä tiesin, mitä he olivat tulleet sanomaan ennenkuin he olivat sanoneetkaan — että rakkaimpani oli hukassa, ja että isä Dan (voitettuaan papilliset epäilynsä) oli tullut siihen päätökseen, että minä olin lähin mies saamaan siitä tiedon.
Vaikka olinkin juuri tätä odottanut, niin se iski minuun kuin ukkosen tärähdys ja luulenpa, kautta sieluni, että sinä hetkenä maanmiesteni sydämellisestä vastaanotosta huolimatta olin ihmisistä masentunein.
Siitä huolimatta hoputin isä Danin ja sisaren ja O'Sullivanin autovaunuun ja hypähtäen itse viimeisenä sisään käskin kuljettajan ajaa hotelliin lemmon kyytiä.
Mutta sitä hän ei voinut tehdä, sillä asemapihalla oleva ihmisjoukko tungeskeli auton ympärillä huutaen puhetta. Minä pidin puheeni ja taivas ties mitä muuta löpisin paitsi että heidän vastaanottonsa saattoi minut häpeämään, etten ollut päässyt Navalle saakka, mutta että Jumalan avulla ensi kerralla olin sinne menevä tahi jättävä luuni tielle.
Viimeinkin tulimme hotelliin (samaan, missä kiusattu lemmikki raukkani oli asunut lempiviikkojensa jälkeen) ja niin pian kuin olimme astuneet huoneeseeni, lukitsin oven sanoen: