Sitten seurasi huumaava hetki, ristiriitaisten tunteiden myrsky.
Tunsin, että mies oli tarttunut kiinni minuun, että hänen vahvat kätensä kouristivat käsivarsiani ja että hän katseli minua kasvoihin. Kuulin hänen äänensä. Se tuli kuin unimaailmasta.
"Mary! Mary!"
Katsahdin häneen, mutta ennenkuin silmäni kykenivät lennättämään uutisen aivoihini, tiesin kuka hän oli — tiesin, tiesin, tiesin!
"Älä pelkää! Minä se olen!"
Silloin — Jumala tietää miksi — ponnistelin irti hänestä huutaen:
"Päästäkää minut!"
Mutta silloinkin kun riuhtaisin vastaan — koettaen paeta suurinta onneani — rukoilin kaikella voimallani, että nuo vahvat kädet pitelisivät minua hellittämättä, voittaisivat minut, lannistaisivat minut.
Niin kävi. Ja silloin päässäni tuntui jotain ratkeavan ja aivoissani kohisevan pauhinan läpi kuulin äänen jälleen puhuvan:
"Ajuri, sisar, nopeasti! Avaa ovi, O'Sullivan. Ei, jätä hänet minulle. Minä olen löytänyt hänet, kiitos Jumalan!"