Sitten jokin mahtava virta tuntui pyyhkäisevän tiehensä kaikki sekavat, painajaisen tapaiset tunteet, ja seurasi suuri rauha, aamuhetken suloinen lepo. Aurinko paistoi silmilleni eikä korviini kuulunut muita ääniä kuin linnun ohut viserrys.
Avatessani silmäni näin olevani aivan vieraassa huoneessa. Se muistutti hiukan arvoisan äidin huonetta Roomassa, siinä kun oli pyhimysten kuvia seinillä ja uunin yläpuolella suuri Pyhän Sydämen kuva, mutta siellä paloi pieni kaasuvalkea ja ikkunan eteen ripustetussa kullatussa häkissä lauleli kanarialintu.
Yritin selvittää tajuntani päästäkseni selville missä olin, kun Mildredin ystävälliset kasvot valkean hunnun ja kauluksen ympäröiminä kallistuivat puoleeni ja hän virkkoi hellästi hymyillen: "Oletko hereillä nyt, lapseni?"
Silloin syöksähti muisti takaisin, ja vaikka lähin menneisyys oli yhä kuin myrskyinen uni, palasi kaikki mieleeni.
"Onko totta, että näin…?"
"On", virkkoi Mildred.
"Hän ei siis joutunutkaan haaksirikkoon?"
"Sanomalehdissä oli väärä tieto. Se peruutettiin kuukauden tahi kahden kuluttua."
"Missä hän on?" kysäisin kohottautuen tyynyltäni.
"Hiljaa! Makaa rauhassa! Sinä et saa kiihoittua. Minun täytyy kutsua tohtori."